Lukuinto oli kateissa ja päätin, että nyt tarvitsen jotain mukaansatempaavaa ja helposti lähestyttävää luettavaa. Tartuin kirjastossa kahteen Anna-Leena Härkösen pokkariin, joista tämä oli ensimmäinen. Kun lukemisen makuun taas pääsin niin tämä tuli luettua viikossa.
Kolmekymppisen Astan aviomies on lähtenyt tiehensä ja Asta matkustaa jouluksi lapsuudenkotiinsa. Siellä hän saa vastaansa perheen rakkauden, jolla äiti aikoo parantaa
tyttärensä erosurun. Äidin ja tyttären läheisyys paljastuu kuitenkin
näennäisyydeksi, todellisten tunteiden pettämiseksi.
Koko kirja on kirjoitettu minä-muotoiseksi pohdinnaksi. Kertojan äitisuhde on hyvin kompleksinen ja lapsuus on jättänyt traumansa, jotka vaikuttavat yhä aikuisiällä. Monessa kohtaa teki mieli tarttua päähenkilöä hartioista ja ravistaa, tai vaihtoehtoisesti tarjota oma olkapää.
Selkeästi kirjoitettu, vetävä tarina oli juuri sitä, mitä halusin lukea, ja sitä myös sain.
