sunnuntai 13. elokuuta 2017

Nousiainen, Miika - Maaninkavaara

Tämän kirjan eteen oli selvästi tehty taustatöitä vaikka millä mitalla.

Martti Huttusen päässä on yksi ainoa tavoite: Suomen kestävyysjuoksumaineen palauttaminen.

Lahjakkaan pojan mystinen katoaminen jättää valmentaja-isän tyhjän päälle, joten teini-ikäinen Heidi päättää juosta isänsä ylös masennuksesta. Kun Martti alkaa koulia tytöstä huippu-urheilijaa, tavallinen arki saa jäädä. Heidi käy koulua painoliiveissä, nukkuu yönsä magneettirummussa - ja juoksee.

Harjoitukset saavat yhä absurdimpia sävyjä, ja pian äidinkin on aika avata Lomakouhero-romantiikan sumentamat silmänsä. Voiko Huttusen perhettä enää pelastaa vai vaatiiko isän pakkomielle jo veronsa - korkojen kanssa?

En ollut lukenut aiemmin Nousiaisen kirjoja ja tyyli oli juuri sitä mitä kirjailijan tv-esiintymisten perusteella odotin: hersyvää ja mukaansatempaavaa. Ja toisaalta kun luin Heidin koulukiusaamiskokemuksista koin myös ahdistusta ja vastenmielisyyttä, en olisi halunnut lukea siitä enempää ja kuitenkin halusin saada selville, miten Heidi tilanteesta selviää. Jossain puolenvälin jälkeen hersyvä tyyli ja tarinan absurdeimmat piirteet alkoivat puuduttaa ja odotin juonen kehittyvän nopeammin. Siitä huolimatta ahmin kirjan nopeasti loppuun.

tiistai 8. elokuuta 2017

Jaatinen, Pekka - Kalpeat sotilaat

Luin Pekka Jaatiselta aiemmin tänä vuonna nyrkkeilyaiheisen kirjan Torpedo. Nyt törmäsin kirjailijan tuotantoon uudestaan. En koe olevani mikään suuri sotakirjallisuuden ystävä mutta Kalpeiden sotilaiden näkökulma aiheeseensa oli kiinnostavan erilainen.


Eräässä Kalpeiden sotilaiden alkupuolen kohtauksessa Nelly ihmettelee, miten Lenne ja Asser näyttävät niin kalpeilta vaikka muut sotilassairaalan potilaat ovat enimmäkseen terveen punakoita. Syy, jota Lennen tyttöystävä Nelly ei vielä tuolloin tiedä, on heroiini.

Lenne ja Asser ovat sodassa parhaat kaverukset. He ovat erinomaisia sotilaita, mutta ajautuneet huomaamattaan huumeriippuvaisiksi. He varastavat suuren erän heroiinitabletteja, mikä osoittautuu myös suureksi onnettomuudeksi.

Tarina imi mukaansa. Loppuratkaisu tuntui lopulta yllättävänkin tiiviiltä. Mutta lukukokemuksena hyvä, antoi paljon ajattelmisen aihetta.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Mäki, Reijo - Tatuoitu taivas

Aloin lukea kirjaa ensimmäisen kerran varmaan pari kuukautta sitten, mutta silloin ei oikein lähtenyt. Nyt oli tilanne eri ja tarina imaisi mukaansa heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen.

Kolmas maailmansota on haudannut viimeisetkin haaveet Euroopan unionin loistavasta tulevaisuudesta. Taivaan on tatuoinut tummaksi lohikäärmehelluntain painajainen, joka räjäytti tuhkaksi osan Aasiaa.

Rappeutuneessa Union Cityssä Uno Louner, maailmansodan veteraani ja pulp-viihteen suoltaja, saa epätoivoisen viestin. Hän sukeltaa pimeiden vyöhykkeiden varjoihin ja joutuu painajaiseen, jossa ihmishenki, laki ja pyhät lupaukset eivät ole yeninkään arvoiset.

Tatuoitu taivas on hyytävä visio maailmasta, joka on jakautunut tylysti kahtia. Joillakin on kaikkea, suurimmalla osalla ei ole mitään. 

Tämän perusteella voisin tarttua toistekin Mäen kirjaan.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Wolfe, Gene - Kiduttajan varjo. Uuden auringon kirja 1

Kirja jätti minut hieman hämmentyneeseen tilaan. Toisaalta päähenkilö on kiehtovan erilainen ja tarinan jatko alkoi kiinnostaa, mutta en ole aivan sinut kerrontatavan kanssa.

Niin kaukaisessa tulevaisuudessa, että se vaikuttaa aikoja sitten unohdetulta menneeltä, kiduttajan oppipoika Severian syyllistyy anteeksiantamattomaan rikokseen: hän rakastuu uhriinsa.
Rangaistukseksi hänet karkoitetaan syrjäseudulle, missä hänen on määrä työskennellä pyövelinä. Hän jättää Nessuksen, Ikuisen kaupungin, jossa kuoleva aurinko värjää kadut punaisiksi ja rapistuneet avaruusalukset kohoavat linnoituksen torneina, ja aloittaa matkan kohti kaukaista Traakiaa.

Kerronta tuntuu turhan jaarittelevalta enkä kokenut sellaista mukaansatempaavaa imua, jota olin odottanut. Ainakin toistaiseksi lukisin tarinan ehkä enemmän fantasiaksi kuin scifiksi, jos jaottelulla nyt mitään väliä on.

Takakansi kertoo tämän kirjasarjan olevan moneen kertaan palkittu ja "allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte". Oma makuni on yleensä ristiriidassa kaikkien palkintoraatien kanssa, joten... Mikä jottei voisin joskus lukea sarjan seuraavan osan, mutta heti tämän jälkeen kaipaa taas jotain menevämpää teosta.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Yliluoma, Susanna - Pinkki hartauskirja

Kuvittelin lainanneeni jotain kevyempää luettavaa ja joo, olihan tämä kevyttä. Mutta rankemman kautta.

Annulla on piikkikorkoiset saapikkaat, viiskyt kappaletta platinanvaaleita hiustenpidennyssuortuvia ja mielipide suomalaisista naisista. Annu tahtoo paremman elämän ja alfauroksen, eikä keinoilla ole väliä. Annu haluaa bailata ja elää pinkkiä yötä niin kauan kuin Viru Valgeaa, hiuslakkaa ja ihailevia katseita riittää.

Railakkaan mustanpuhuvassa blondieepoksessa 1990-luvun Tallinna, Riika ja Wien toimivat taustana rakkauden kiihkolle ja syrjähypyn arjelle. Suomalaista työllistymiskurssia Baltiassa kansoittavat korkealta pudonneet toimitusjohtajat ja baaritiskien epätoivoiset. Nousukauden aallonharja on mennyttä, mutta vauhti vie yhä. Räväkkä sukupuoliromaani tarttuu tulenarkaan aiheeseen: onko tasa-arvo tuhonnut seksuaalisen jännitteen?

Ensin en kokenut, että minulla ja kirjan päähenkilöllä niin sanotusti synkkaisi. Mutta kuinkas ollakaan, tämä tuli ahmittua ihan tosi nopeesti!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Itäranta, Emmi - Teemestarin kirja

Kotimaista scifiä oli edelleen kirjapinossa tyrkyllä. Seuraavaksi vuorossa oli taas yksi esikoisromaani, tällä kertaa Emmi Itärannalta. Tätä hehkutettiin kirjan ilmestyessä kovasti mutta tähän asti se on pysytellyt minulta kirjastossa piilossa.

Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla.
Noria on teemestarien sukua ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katse kiinnittyy väistämättä teemestarin taloon.

Pari ystävääni oli lukenut kirjan minua ennen ja molemmat kuvailivat sitä oudoksi. Pistin sen uutuuden piikkiin, he eivät juuri ole scifiä saati fantasiaa aiemmin lukeneet. Mutta kieltämättä tarina oli hieman erikoinen. Se loppui kohtaan, johon harvat tarinat loppuvat, ikään kuin olisi ollut vasta pohjustusta jollekin suuremmalle. Alku oli hieman hidas, kertomistyyli toki kaunis.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Parkkinen, Sami - Punainen pyörre

Scifi on alkanut löytää tiensä lainaustiskin kautta laukkuuni yhä useammin. Nyt sattui käsiin Sami Parkkisen trilleri ihmisen fysiologisesta manipuloinnista.

Carl-Johan Hakala päätyy suorittamaan asevelvollisuuttaan syrjäiseen varuskuntaan, missä hänen on määrä saada erikoiskoulutus. Menneisyyden riivaama CJ ei kysele liikoja tulevasta tehtävästään. Euroopan suurimmalla konkurssin tehneiden yritysten varikolla hänet koulutetaan säätämään laitetta, jonka käyttötarkoitusta hänelle ei kerrota.

Odottamatta CJ kohtaa eversti Glicksteinin, ratkeamaisillaan olevan ihmiskoneen. Uusien taitojensa avulla CJ pelastaa miehen. Samalla hän tajuaa tietävänsä liikaa ja pitkä pakomatka alkaa.

Punainen pyörre -romaanin ilmestysmäinen näkemys järisyttää. Kerronnan riipivä psykologinen jännite kuljettaa tapahtumat kiihtyvään kierteeseen, ja CJ:n paranoidinen kujanjuoksu voi johtaa vapauteen vain äärimmäisten ratkaisujen kautta.

Kirjan maailmankuva on kiinnostava ja jännittävä, mutta itse jäin kaipaamaan tarinalta tai ehkä tarinan päähahmolta enemmän ryhdikkyyttä. Nyt lukemisen jälkeen päällimmäiseksi jäi sellainen olo, että asioita jätettiin selittämättä sen takia, että päähenkilöä ei kiinnosta. Mutta lukukokemuksena toki tempasi mukaansa sen verran, että kolmesataa sivua tuli luettua ihan kohtalaista tahtia.