lauantai 25. marraskuuta 2017

Härkönen, Anna-Leena - Ei kiitos

Tämän ahmin muutamassa päivässä.

Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Koskaan. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleecehousuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan – turhaan. ”Kulta, nyt ei ole hyvä hetki.” Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset.  Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei välttämättä olisi halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.

Kirja kertoo parisuhteesta, jossa osapuolet eivät enää ymmärrä toisiaan ja erilaiset halut ja toiveet makuuhuoneessa vaikuttavat lopulta kaikkeen tekemiseen. Toisen muuttuessa yhä ärhäkämmäksi toinen sulkeutuu. Odotin loppuratkaisua jännittyneenä, eikä sekään pettänyt.

Härkönen, Anna-Leena - Avoimien ovien päivä

Lukuinto oli kateissa ja päätin, että nyt tarvitsen jotain mukaansatempaavaa ja helposti lähestyttävää luettavaa. Tartuin kirjastossa kahteen Anna-Leena Härkösen pokkariin, joista tämä oli ensimmäinen. Kun lukemisen makuun taas pääsin niin tämä tuli luettua viikossa.

Kolmekymppisen Astan aviomies on lähtenyt tiehensä ja Asta matkustaa jouluksi lapsuudenkotiinsa. Siellä hän saa vastaansa perheen rakkauden, jolla äiti aikoo parantaa tyttärensä erosurun. Äidin ja tyttären läheisyys paljastuu kuitenkin näennäisyydeksi, todellisten tunteiden pettämiseksi. 

Koko kirja on kirjoitettu minä-muotoiseksi pohdinnaksi. Kertojan äitisuhde on hyvin kompleksinen ja lapsuus on jättänyt traumansa, jotka vaikuttavat yhä aikuisiällä. Monessa kohtaa teki mieli tarttua päähenkilöä hartioista ja ravistaa, tai vaihtoehtoisesti tarjota oma olkapää. Selkeästi kirjoitettu, vetävä tarina oli juuri sitä, mitä halusin lukea, ja sitä myös sain.

Heikkinen, Mikko Pekka - Poromafia

Sattui löytymään kirjastosta niin pitihän siihen nyt tarttua, kun sitä niin kovin oli hehkutettu.

Nelihangan suku on hallinnut Utsjokea rautaisin ottein jo satakunta vuotta.

Suvun patriarkka, pororuhtinas Jonás-Guhtur Nelihanka on jäämässä syrjään perheen pään paikalta. Mutta ennen kuin leppeät eläkepäivät ehtivät alkaa, pororuhtinas riitaantuu peruuttamattomasti esikoispoikansa kanssa.

Jouni-Sammeli Nelihanka hylkää perintöosansa taakseen katsomatta ja perustaa lainsuojattoman moottorikelkkajengin. Pukemalla Ahma SC:n presidentinliivit ylleen Jouni-Sammeli haastaa niin isänsä arvovallan kuin ansaintakeinot ja valta-aseman Lapissa.

Seurauksena on gangsterileirien välinen sota, jonka kumu kuuluu kauas etelään asti. Kun Karhu-ryhmän kopteri pyyhkäisee viimein paikalle, käy ilmi, että Jouni-Sammelilla on hallussaan ase, jonka voimalla koko saamelainen elämäntapa mullistuu.

Tarina oli viihdyttävä, mutta ei pystynyt ihan jatkuvasti pitämään minua näpeissään.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Nousiainen, Miika - Maaninkavaara

Tämän kirjan eteen oli selvästi tehty taustatöitä vaikka millä mitalla.

Martti Huttusen päässä on yksi ainoa tavoite: Suomen kestävyysjuoksumaineen palauttaminen.

Lahjakkaan pojan mystinen katoaminen jättää valmentaja-isän tyhjän päälle, joten teini-ikäinen Heidi päättää juosta isänsä ylös masennuksesta. Kun Martti alkaa koulia tytöstä huippu-urheilijaa, tavallinen arki saa jäädä. Heidi käy koulua painoliiveissä, nukkuu yönsä magneettirummussa - ja juoksee.

Harjoitukset saavat yhä absurdimpia sävyjä, ja pian äidinkin on aika avata Lomakouhero-romantiikan sumentamat silmänsä. Voiko Huttusen perhettä enää pelastaa vai vaatiiko isän pakkomielle jo veronsa - korkojen kanssa?

En ollut lukenut aiemmin Nousiaisen kirjoja ja tyyli oli juuri sitä mitä kirjailijan tv-esiintymisten perusteella odotin: hersyvää ja mukaansatempaavaa. Ja toisaalta kun luin Heidin koulukiusaamiskokemuksista koin myös ahdistusta ja vastenmielisyyttä, en olisi halunnut lukea siitä enempää ja kuitenkin halusin saada selville, miten Heidi tilanteesta selviää. Jossain puolenvälin jälkeen hersyvä tyyli ja tarinan absurdeimmat piirteet alkoivat puuduttaa ja odotin juonen kehittyvän nopeammin. Siitä huolimatta ahmin kirjan nopeasti loppuun.

tiistai 8. elokuuta 2017

Jaatinen, Pekka - Kalpeat sotilaat

Luin Pekka Jaatiselta aiemmin tänä vuonna nyrkkeilyaiheisen kirjan Torpedo. Nyt törmäsin kirjailijan tuotantoon uudestaan. En koe olevani mikään suuri sotakirjallisuuden ystävä mutta Kalpeiden sotilaiden näkökulma aiheeseensa oli kiinnostavan erilainen.


Eräässä Kalpeiden sotilaiden alkupuolen kohtauksessa Nelly ihmettelee, miten Lenne ja Asser näyttävät niin kalpeilta vaikka muut sotilassairaalan potilaat ovat enimmäkseen terveen punakoita. Syy, jota Lennen tyttöystävä Nelly ei vielä tuolloin tiedä, on heroiini.

Lenne ja Asser ovat sodassa parhaat kaverukset. He ovat erinomaisia sotilaita, mutta ajautuneet huomaamattaan huumeriippuvaisiksi. He varastavat suuren erän heroiinitabletteja, mikä osoittautuu myös suureksi onnettomuudeksi.

Tarina imi mukaansa. Loppuratkaisu tuntui lopulta yllättävänkin tiiviiltä. Mutta lukukokemuksena hyvä, antoi paljon ajattelmisen aihetta.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Mäki, Reijo - Tatuoitu taivas

Aloin lukea kirjaa ensimmäisen kerran varmaan pari kuukautta sitten, mutta silloin ei oikein lähtenyt. Nyt oli tilanne eri ja tarina imaisi mukaansa heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen.

Kolmas maailmansota on haudannut viimeisetkin haaveet Euroopan unionin loistavasta tulevaisuudesta. Taivaan on tatuoinut tummaksi lohikäärmehelluntain painajainen, joka räjäytti tuhkaksi osan Aasiaa.

Rappeutuneessa Union Cityssä Uno Louner, maailmansodan veteraani ja pulp-viihteen suoltaja, saa epätoivoisen viestin. Hän sukeltaa pimeiden vyöhykkeiden varjoihin ja joutuu painajaiseen, jossa ihmishenki, laki ja pyhät lupaukset eivät ole yeninkään arvoiset.

Tatuoitu taivas on hyytävä visio maailmasta, joka on jakautunut tylysti kahtia. Joillakin on kaikkea, suurimmalla osalla ei ole mitään. 

Tämän perusteella voisin tarttua toistekin Mäen kirjaan.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Wolfe, Gene - Kiduttajan varjo. Uuden auringon kirja 1

Kirja jätti minut hieman hämmentyneeseen tilaan. Toisaalta päähenkilö on kiehtovan erilainen ja tarinan jatko alkoi kiinnostaa, mutta en ole aivan sinut kerrontatavan kanssa.

Niin kaukaisessa tulevaisuudessa, että se vaikuttaa aikoja sitten unohdetulta menneeltä, kiduttajan oppipoika Severian syyllistyy anteeksiantamattomaan rikokseen: hän rakastuu uhriinsa.
Rangaistukseksi hänet karkoitetaan syrjäseudulle, missä hänen on määrä työskennellä pyövelinä. Hän jättää Nessuksen, Ikuisen kaupungin, jossa kuoleva aurinko värjää kadut punaisiksi ja rapistuneet avaruusalukset kohoavat linnoituksen torneina, ja aloittaa matkan kohti kaukaista Traakiaa.

Kerronta tuntuu turhan jaarittelevalta enkä kokenut sellaista mukaansatempaavaa imua, jota olin odottanut. Ainakin toistaiseksi lukisin tarinan ehkä enemmän fantasiaksi kuin scifiksi, jos jaottelulla nyt mitään väliä on.

Takakansi kertoo tämän kirjasarjan olevan moneen kertaan palkittu ja "allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte". Oma makuni on yleensä ristiriidassa kaikkien palkintoraatien kanssa, joten... Mikä jottei voisin joskus lukea sarjan seuraavan osan, mutta heti tämän jälkeen kaipaa taas jotain menevämpää teosta.