Margaret Weis, Tracy Hickman - Kadonneen vartijat

Kirjastossa poiketessa käsiini osui syksyllä aloittamani Kaikkeuden kivi -trilogian toinen osa. Kadonneen vartijat (alkuperäisteos Guardians of the Lost julkaistu 2001) sijoittuu aikaan noin kaksisataa vuotta ensimmäistä osaa myöhemmin, kun Tyhjiön lordi Dagnarus yrittää valloittaa tunnetun maailman etsimällä jaetun Kaikkeuden kiven neljää osaa käsiinsä.

Vuosikymmeniä kestäneen etsinnän jälkeen valtalordi Gustav onnistuu löytämään ihmisten osan Kaikkeuden kivestä, jonka siunattua voimaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Bashae ja Jessan saavat tehtäväkseen viedä kiven turvaan haltijoiden maille. Matka on pitkä ja vaarallinen, ja pahaa aavistamaton kaksikko vetää pimeyden voimia puoleensa. Jos kuolematon, musta Dagnarus saa kiven käsiinsä, koko maailma joutuu hänen valtaansa.

Sarjan ensimmäinen osa ei jäänyt mieleen mitenkään poikkeuksellisena tarinana, mutta toinen osa korjaa ensimmäisen osan puutteet. Hahmot ovat monipuolisempia, juoni polveilevampi ja täynnä yllätyksiä. Ensimmäinen osa tuntuu tämän jälkeen pitkältä johdannolta ja tarinan alustukselta, varsinainen tarina ja sankareiden matka alkaa vasta tämän kirjan aikana. Weisille ja Hickmanille tuttuun tyyliin rinnakaisia tarinoita on useita, kuten myös mielenkiintoisia hahmoja ja tapahtumia, eikä lukija osaa ennakoida, missä vaiheessa tarinan eri linjat lopulta yhdistyvät. Seuraava tavoite on päästä käymään kirjastossa lainaamassa sarjan viimeinen osa, olen koukussa.

Terry Pratchett - Posti kulkee

Kesän aikana kaipaa usein leppoisaa, mukaansatempaavaa ja ennen kaikkea rentoa lukemista. Tulen ja jään laulu on taas jäänyt vähemmälle ja ennen juhannusta kirjastosta tarttui mukaan Pratchettin Posti kulkee (alkup. Going Postal, 2004). Suomennoksen vajaat 400 sivua tuli ahmittua loppujen lopuksi melko reippaasti, sillä juoni oli kohdallaan, hahmot kiinnostavia ja Kiekkomaailma jälleen kerran erittäin kiehtova.

Ammattihuijari Tahmee von Lipwigillä ei mene hyvin. Hän on joutunut tilille rötöksistään, ja edessä on hirttotuomio. Yllätyksekseen Tahmee ei narun jatkoksi jouduttuaan tapaakaan Kuolemaa, vaan lordi Vetinarin, joka tosin ilmoittaa olevansa enkeli. Vetinarilla olisi tarjous, josta on vaikea kieltäytyä: Tahmeen pitää herättää henkiin Ankh-Morporkin vuosia sitten perikatoon joutunut postitoimisto tai muuten hänen oma henkiin heräämisensä jää lyhytaikaiseksi. Tehtävä ei ole helppo, mutta tärkeintä on kuitenkin, että posti kulkee!

Omassa rankingissani Posti kulkee on parasta Pratchettia, samaa sarjaa Pienten jumalten kanssa. Tarinan päähenkilö on ammattihuijari ja petkuttaja, joka haastaa Ankh-Morporkin postilaitoksella Kiekkomaailman valtaa pitävän viestintävälineen, Välkkytornien verkoston, jonka avulla viestejä voi lähettää erittäin nopeasti pitkienkin välimatkojen päähän. Tarina sisältää Pratchettin tyyliin useita viittauksia nykypäivään ja mm. Sormusten herraan sekä kuvaa osuvasti yritysmaailman lainalaisuuksia, ahneutta ja hyväuskoisuutta. Huomasin taas nauravani silloin tällöin ääneen lukiessani, mikä ei ole koskaan huono asia. Tarinan eteneminen kiinnosti, eikä siinä ollut lainkaan ärsyttäviä mitääntekemättömiä sivuhahmoja tai -juonteita, jotka myös ovat Pratchettin tarinoille tyypillisiä.

Kirjan ainoa huono puoli taisi olla Kuoleman roolin pienuus. Suosittelen.