On juhannusaatto, ja Lancren kuningaskunnassa valmistaudutaan kuninikaallisiin häihin. Noitien juhlailoa varjostaa kuitenkin huoli pikkuväestä. Kyseessä ei ole mikään harmiton hammaskeiju sukulaisineen, vaan katala ja viekas haltiakuningatar, joka haluaa ottaa Lancren haltuunsa. Ainoastaan noidat ovat perillä keijuväen aikeista ja ryhtyvät vastarintaan keskellä häähumua.
Kyseinen tiivistelmä kertoo vain osan totuudesta ja johtaa ehkä hieman harhaankin. Tässä kirjassa noitakolmikko etääntyy toisistaan, kun Magratista on tulossa Lancren kuningatar, mikä synnyttää hänessä melko voimakkaitakin pohdintoja omasta identiteestiä ja iskee kiilaa hänen ja kahden muun noidan väliin. Hänen tuleva puolisonsa Verence, entinen narri ja nykyinen Lancren kuningas, ei myöskään oikein tiedä, miten tulevaan avioliittoon pitäisi suhtautua, ja hän jääkin tässä tarinassa selkeään sivuosaan. Haltioiden hyökätessä Margrat löytää vihdoin paikkansa ja hyväksyy osansa.
Pääosassa olevat noidat Pratchett esitteli ensi kerran Noitasiskokset-kirjassa, joka on tässäkin blogissa jo esitelty, ja heidän tarinansa jatkui myös teoksessa Noitia maisemissa, joka on itseltäni vielä lukematta. Noitasiskoksista poiketen tämä tarina ei ainakaan käsittääkseni perustu mihinkään Shakespearen näytelmään, vaikka lopussa kyseiseen näytelmäkirjailijaan viitataankin. Tarinan ensimmäinen puolikas on melko sekavaa ja poukkoilevaa (Pratchettille ominaiseen tyyliin), eikä se jaksanut minua oikein otteessaan pitää. Lueskelin kirjaa aina muutaman sivun silloin tällöin, mutta kun haltiakuningatar pääsee ujuttamaan itsensä ja armeijansa Kiekkomaailmaan, kirja pitää tiukassa otteessa loppuun asti.
Tarinan keskiössä olevat hahmot kehittyvät kirjan edetessä ja saavat myös syvyyttä, ja vaikka en heistä vielä Noitasiskoksissa hirveästi pitänyt niin tämän osan jälkeen voisin hyvin lukea vielä sen kolmannenkin heistä kertovan teoksen. Se, että en ollut lukenut järjestyksessä toista näistä noidista kirjoitettua kirjaa, ei haitannut lukukokemusta millään tavalla.
Tästä blogista löyty jo useita näytteitä Pratchettin teksteistä ja kirjoitustyylistä, mutta tässäpä vielä yksi (eikä todennäköisesti viimeinen):
"Täällä on tapahtunut kaikenlaista", hän sanoi kylmällä ja painokkaalla äänensävyllä.
"Niin kuin mitä?"
"Kaikki kivien ympärillä kasvavat sananjalat ja heinät on tallattu. Minusta tuntuu, että joku on käynyt täällä tanssimassa."
Nanny Auvomieli pohti asiaa hieman samalla tavalla kuin ydinfyysikko jolle on juuri kerrottu, että joku on hakkaamassa kahta kriittisen massan muodostavaa uraanimöhkälettä vastakkain lämmitelläkseen itseään.
"Ei ikinä", hän sanoi.
"Kyllä on. Ja sen lisäksi..."
Oli vaikea kuvitella, että sen lisäksi olisi vielä jotakin, mutta Nanny Auvomieli sanoi joka tapauksessa: "No mitä?"
"Täällä on tapettu joku."
"Voi ei," Nanny Auvomieli voihkaisi. "Ei kai sentään ympyrän sisäpuolella?"
"Ei sentään. Älä hulluja puhu. Se tapahtui ulkopuolella. Pitkä mies. Toinen jalka oli pitempi kuin toinen. Ja parta. Hän oli luultavasti metsästäjä."
"Mistä sinä tuon kaiken tiedät?"
"Kompastuin juuri häneen."
Aurinko nousi usvaverhon takaa.
