Kesän aikana kaipaa usein leppoisaa, mukaansatempaavaa ja ennen kaikkea rentoa lukemista. Tulen ja jään laulu on taas jäänyt vähemmälle ja ennen juhannusta kirjastosta tarttui mukaan Pratchettin Posti kulkee (alkup. Going Postal, 2004). Suomennoksen vajaat 400 sivua tuli ahmittua loppujen lopuksi melko reippaasti, sillä juoni oli kohdallaan, hahmot kiinnostavia ja Kiekkomaailma jälleen kerran erittäin kiehtova.
Ammattihuijari Tahmee von Lipwigillä ei mene hyvin. Hän on joutunut tilille rötöksistään, ja edessä on hirttotuomio. Yllätyksekseen Tahmee ei narun jatkoksi jouduttuaan tapaakaan Kuolemaa, vaan lordi Vetinarin, joka tosin ilmoittaa olevansa enkeli. Vetinarilla olisi tarjous, josta on vaikea kieltäytyä: Tahmeen pitää herättää henkiin Ankh-Morporkin vuosia sitten perikatoon joutunut postitoimisto tai muuten hänen oma henkiin heräämisensä jää lyhytaikaiseksi. Tehtävä ei ole helppo, mutta tärkeintä on kuitenkin, että posti kulkee!
Omassa rankingissani Posti kulkee on parasta Pratchettia, samaa sarjaa Pienten jumalten kanssa. Tarinan päähenkilö on ammattihuijari ja petkuttaja, joka haastaa Ankh-Morporkin postilaitoksella Kiekkomaailman valtaa pitävän viestintävälineen, Välkkytornien verkoston, jonka avulla viestejä voi lähettää erittäin nopeasti pitkienkin välimatkojen päähän. Tarina sisältää Pratchettin tyyliin useita viittauksia nykypäivään ja mm. Sormusten herraan sekä kuvaa osuvasti yritysmaailman lainalaisuuksia, ahneutta ja hyväuskoisuutta. Huomasin taas nauravani silloin tällöin ääneen lukiessani, mikä ei ole koskaan huono asia. Tarinan eteneminen kiinnosti, eikä siinä ollut lainkaan ärsyttäviä mitääntekemättömiä sivuhahmoja tai -juonteita, jotka myös ovat Pratchettin tarinoille tyypillisiä.
Kirjan ainoa huono puoli taisi olla Kuoleman roolin pienuus. Suosittelen.