En kokenut tarinaa niin mukaansatempaavana kuin ensimmäisessä osassa, en ollut oikein missään vaiheessa siinä pisteessä, että kirjaa ei olisi malttanut käsistä laskea. Kuten jo edellisen osan arvioinnissa taisin todeta, Le Guinin tapa kertoa on jotenkin toteava. Ei välttämättä lainkaan huonossa mielessä, mutta itselleni ei syntynyt koko tarinan aikana minkäänlaista suhdetta Tenariin hahmona. Oikeastaan odotin vain koko ajan, koska Ged astuu kehiin. Kirja on melko itsenäinen jatkoteos Maameren velholle, ja vaikka tarina perustui löyhästi edellisen teoksen tapahtumiin, niin ainakaan vielä sarjan juonessa ei ole havaittavissa selkeää jatkumoa. Kumpikin tarina loppui myös melko suljetusti, eli kun kirja loppuu, tarina tuntuu saavan päätöksen, joka sitten taas seuraavassa osassa jollain varjolla avataan tuomalla uusi hahmo kehiin. Ihan hyvä lukukokemus, mutta ei herättänyt erikoisempia intohimoja. 2+
