Walter Moers - Uinuvien kirjojen kaupunki

Walter Moersin Die Stadt der Träumenden Bücher: Ein Roman aus Zamonien von Hildegunst von Mythenmetz oli, kai sen uskaltaa sanoa, paras kirjasuositus, jonka olen koskaan saanut. Vuonna 2006 julkaistusta kirjasta on vuonna 2012 otettu jo 23 painosta, ja uskon, että lisää on tulossa. Luin kirjan siis alkuperäiskielellä, mutta teoksen suomennos Uinuvien kirjojen kaupunki on julkaistu vuonna 2008.

Johtuen siitä, että luin kirjan vieraalla kielellä, osa sanaleikeistä ja kielen kirjavuudesta jäi valitettavasti ymmärtämättä, mutta tästä huolimatta kirja teki lähtemättömän vaikutuksen. Palkittu teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja uskon sen viihdyttävän kaikkia kirjallisuuden ystäviä, myös sellaisia, joita fantasiakirjallisuus ei suoranaisesti puhuttele. Tiivistetysti kirja kertoo seuraavanlaisen tarinan:

Nuoren runoilijan Hildegunst von Mythenmezin runokummi jättää tälle kuollessaan perinnöksi täydellisen käsikirjoituksen. Se tekee Hildegunstiin lähtemättömän vaikutuksen ja lopulta hän lähtee etsimään käsikirjoituksen laatijaa ja selvittämään hänen kohtaloaan Uinuvien kirjojen kaupungista. Kaupunki elää kirjoista ja kirjallisuudesta, ja Hildegunstin hallussa oleva käsikirjoitus vetää hänet yhä syvemmälle kaupungin ytimeen ja lopulta sen alla olevaan labyrinttiin, jossa lukeminenkin on vaarallista, kirjanmetsästäjät ovat valmiita tappamaan harvinaisten ensipainosten vuoksi ja jonka asukkaat ovat mitä kummallisimpia olentoja.

Die Welt -lehden arvostelun mukaan Uinuvien kirjojen kaupunki  on vuoden 2005 suurin ja kaunein rakkaudentunnustus lukemiselle ja kirjallisuudelle. Moersin teos kertoo useamman tarinan, jotka nivoutuvat saumattomasti yhteen. Lähtiessään kotikaupungistaan Hildegunst von Mythenmez on aivan tavallinen dinosaurus, joka on omistanut elämänsä kirjallisuudelle ja runoudelle, mutta joka ei ole vielä saanut aikaiseksi yhtäkään julkaisua. Uinuvien kirjojen kaupungissa Hildegunst on vielä suhteellisen naiivi, ja jouduttuaan kaupungin alaiseen labyrinttiin hän joutuu kohtaamaan sanoinkuvaamattomia vaaroja mutta myös unohtumattomia ystäviä. Juoni on äärimmäisen mukaansatempaava, hahmot mielikuvituksellisia, ajoittain nauroin ääneen ja parissa kohtaa en voinut muuta kuin kauhulla lukea eteenpäin.

Tyyliltään Moers kirjoittaa jokseenkin samalla tavalla kuin esimerkiksi Terry Pratchett. Siinä missä Pratchettin teokset tuntuvat menevän eteenpäin kuin luotijuna ja kaikessa viihdyttävyydessään kirjat eivät välttämättä tarjoa suurempaa kuin hetkellistä viihdykettä, Moers käyttää aikaa tunnelman luomiseen ja yksityiskohtien kuvailuun. Alkuperäisteoksessa on 476 sivua. Ajoittain lukija saattaa jopa tuskastua, kun tarina ei tunnu etenevän, mutta lopulta kaikkiin aiemmin luettuihin ykistyiskohtiin myös viitataan. Tulen varmasti lukemaan Moersia jatkossakin, mutta en heti tämän teoksen jälkeen. Tämä oli aivan liian hengästyttävä ja koukuttava lukukokemus, jotta voisin antautua toiselle samanlaiselle aivan saman tien.

Tietoisena siitä, että monikaan ei välttämättä hyödy alla olevasta tekstinäytteestä, haluan silti kirjoittaa sen tähän. Ehkä se innoittaa jotakuta lukemaan teoksen alkuperäiskielellä, mitä en pidä lainkaan huonona vaihtoehtona.

Colophonius Regenschein berichtete, dass ein gewisser Verlag dieser Zeit von jeder seiner Auflagen ein einziges Exemplar mit einem tödlichen Kontaktgift intifizierte - und damit sogar Reklame machte.  Man sollte meinen, dass diese Bücher wie Blei in den Regalen lagen, aber das Gegenteil war der Fall. Sie verkauften sich wie geschnitten Brot. Sie versprachen einen Kitzel, den ein normales Buch nicht bieten konnte: den der echten Gefahr. Es war das Spannendste, was der Buchmarkt zu bieten hatte. Man laß mit einem Scwheißfilm auf der Stirn und zitternden Händen, egal, wie langweilig der Inhalt war. Besonders beliebt sollen diese Bücher bei älteren Kriegern und Abenteurern gewesen sein, die sich aus gesundheitlichen Gründen keinen größeren körperlichen Strapazen mehr aussetzen durften.