sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Terry Pratchett - Aikavaras

Aikavaras  on taas vaihteeksi Pratchettia terävimmillään. Alkuperäisteos Thief of Time on julkaistu vuonna 2001.

Aika on asia, jota pitää hallita, senhän tietää lapsikin. Kiekkomaailmassa aikaa hallitsevat historiamunkit, jotka ottavat sitä talteen paikoista, joissa aikaa ei liiemmälti tarvita, kuten merenpohjat, ja pumppaavat sitä paikkoihin, joissa aikaa ei ole koskaan tarpeeksi, kuten suurkaupungit. Mutta nyt historiamunkit huomaavat, että joku muukin puuttuu ajan kulkuun huolestuttavalla tavalla, ja jäljet johtavat Ankh-Morporkiin...

Kirjan keskiössä on kaksi historiamunkkia, joiden veljeskunnan Pratchett on sarjan aiemmissa osissa tullut maininneeksi siellä ja täällä. Tarina pysyy hyvin kasassa, henkilöhahmojen määrä on maltillinen ja lukijaa oikeasti kiinnostaa, mihin tämä kaikki nyt oikein mahtaakaan johtaa. Loppuratkaisu tuli yllätyksenä. Kirjassa parodioidaan mm. hongkongilaisia kung fu -elokuvia ja hektistä nykyihmistä. Suosittelen.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Terry Pratchett - Muks!

Tartuin taas vaihteeksi Terry Pratchettiin, kun hänen tuotantoaan lähikirjaston hyllyiltä löytyy. Yritin kyllä viime käynnillä ihan tosissani tarttua johonkin muuhun, mutta en mukamas löytänyt mitään houkuttelevampaa vaihtoehtoa. Alkuperäisteos Thud! on julkaistu vuonna 2005 eli kyseessä on Pratchettin tapauksessa tuoreehko julkaisu.

Sam Vimesilla on taas huolia. Koomin laakson taistelun muistopäivä lähestyy, ja sitä mukaa kasvavat kääpiöiden ja peikkojen väliset jännitteet. Asiat mutkistuvat, kun vuorilta tulleet vanhoilliset perinnekääpiöt alkavat salaperäisten kaivostöidensä ohessa harjoittaa kansankiihotusta ja pitää vihapuheita peikkoja vastaan. Sitten yksi näistä arvojohtajista murhataan, ruumiin viereltä löytyy peikkonuija ja soppa on valmis kiehumaan yli. Näyttää siltä, että seuraava Koomin laakson taistelu käydään Ankh-Morporkin keskustassa...

Omasta mielestäni Muks! ei ole aivan terävintä Pratchettia, vaikka juoni tihentyy loppua kohden mukavasti ja monipuoliset hahmot ovat sinänsä kiinnostavia ja hauskoja. Tarinan tempo on myös vauhdikas, kaikkea sattuu ja tapahtuu hahmojen tahdosta tai siitä huolimatta. Omassa takaraivossani kummitteli kirjaa aloittaessani kuitenkin vielä edellinen loistava Pratchett, Posti kulkee, enkä heti ollut erottaa tämän tarinan päähenkilöä, poliisipäällikkö Sam Vimesia, postimestari/huijari Tahmee von Lipwigistä. Palasin mielikuvissani koko ajan Tahmeeseen, enkä ollut oikein sujut Sam Vimesin kanssa. Loppua kohden aloin kuitenkin saada hänestäkin paremman otteen.

Pratchettin vahvuus on yleensä henkilökuvauksessa: hahmot eivät ole koskaan yksioikoisia sankareita tai pahiksia, vaan heissä on "syvyyttä", jos sellaista sanaa Pratchettin yhteydessä edes voi käyttää. Yksi kirjan teemoista onkin poliisipäällikkö Vimesin tasapainoilu työn ja isyyden välillä. Jotain jää kuitenkin uupumaan, sillä mielestäni kirjan heikko kohta on juuri päähenkilön kuvauksessa. Tarinankerronta itsessään on tuttua Pratchettia, mutta omaan top kymppiini tämä teos ei yllä.

perjantai 2. elokuuta 2013

Margaret Weis, Tracy Hickman - Matka tyhjiöön

Weisin ja Hickmanin Kaikkeuden kivi -trilogian toinen osa oli niin koukuttava, että sen seuraaja oli saatava käsiin heti. Alkuperäisteos Journey into the Void on julkaistu vuonna 2003.

On kulunut jo kaksisataa vuotta siitä kun paha prinssi Dagnarus nousi tyhjiön lordiksi tyhjiömagian avulla. Kukistettuan kuningaskunnan toisensa jälkeen hän havittelee omakseen Uutta Vinnengaelia ja ennen muuta jo kauan himoitsemaansa Kaikkeuden kiveä. Kun taistelu Kaikkeuden kivestä kiihtyy, sen puolustajien täytyy uhmata Tyhjiön kauhistavaa pimeän mahtia.

Matka tyhjiöön, trilogian kolmas osa, sitoo Kaikkeuden kiven kanssa tekemisiin joutuneiden kohtalot yhteen. Heistä jokainen joutuu kamppailemaan vrykylejä vastaan - ja urheimmat puolustamaan Kaikkeuden kiveä oman henkensä kustannuksella.

Trilogian päätösosa oli vahvan kakkososan jälkeen pettymys. Tarina tuntui jymähtäneen paikalleen ja koko kirja tuntui yhdeltä suvantovaiheelta loppuratkaisua lähestyttäessä. Hahmojen väliset jännitteetkin tuntuivat melko keinotekoisilta eivätkä kaikki heidän tekemänsä ratkaisut tuntuneet aina loogisilta.

Sarja ei kuulu Weisin ja Hickmanin parhaimmistoon, mutta on toki tutustumisen arvoinen. Sainhan minäkin kaikki kolme osaa luettua, vaikka niistä kahta niin kovin olen parjannut.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Margaret Weis, Tracy Hickman - Kadonneen vartijat

Kirjastossa poiketessa käsiini osui syksyllä aloittamani Kaikkeuden kivi -trilogian toinen osa. Kadonneen vartijat (alkuperäisteos Guardians of the Lost julkaistu 2001) sijoittuu aikaan noin kaksisataa vuotta ensimmäistä osaa myöhemmin, kun Tyhjiön lordi Dagnarus yrittää valloittaa tunnetun maailman etsimällä jaetun Kaikkeuden kiven neljää osaa käsiinsä.

Vuosikymmeniä kestäneen etsinnän jälkeen valtalordi Gustav onnistuu löytämään ihmisten osan Kaikkeuden kivestä, jonka siunattua voimaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Bashae ja Jessan saavat tehtäväkseen viedä kiven turvaan haltijoiden maille. Matka on pitkä ja vaarallinen, ja pahaa aavistamaton kaksikko vetää pimeyden voimia puoleensa. Jos kuolematon, musta Dagnarus saa kiven käsiinsä, koko maailma joutuu hänen valtaansa.

Sarjan ensimmäinen osa ei jäänyt mieleen mitenkään poikkeuksellisena tarinana, mutta toinen osa korjaa ensimmäisen osan puutteet. Hahmot ovat monipuolisempia, juoni polveilevampi ja täynnä yllätyksiä. Ensimmäinen osa tuntuu tämän jälkeen pitkältä johdannolta ja tarinan alustukselta, varsinainen tarina ja sankareiden matka alkaa vasta tämän kirjan aikana. Weisille ja Hickmanille tuttuun tyyliin rinnakaisia tarinoita on useita, kuten myös mielenkiintoisia hahmoja ja tapahtumia, eikä lukija osaa ennakoida, missä vaiheessa tarinan eri linjat lopulta yhdistyvät. Seuraava tavoite on päästä käymään kirjastossa lainaamassa sarjan viimeinen osa, olen koukussa.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Terry Pratchett - Posti kulkee

Kesän aikana kaipaa usein leppoisaa, mukaansatempaavaa ja ennen kaikkea rentoa lukemista. Tulen ja jään laulu on taas jäänyt vähemmälle ja ennen juhannusta kirjastosta tarttui mukaan Pratchettin Posti kulkee (alkup. Going Postal, 2004). Suomennoksen vajaat 400 sivua tuli ahmittua loppujen lopuksi melko reippaasti, sillä juoni oli kohdallaan, hahmot kiinnostavia ja Kiekkomaailma jälleen kerran erittäin kiehtova.

Ammattihuijari Tahmee von Lipwigillä ei mene hyvin. Hän on joutunut tilille rötöksistään, ja edessä on hirttotuomio. Yllätyksekseen Tahmee ei narun jatkoksi jouduttuaan tapaakaan Kuolemaa, vaan lordi Vetinarin, joka tosin ilmoittaa olevansa enkeli. Vetinarilla olisi tarjous, josta on vaikea kieltäytyä: Tahmeen pitää herättää henkiin Ankh-Morporkin vuosia sitten perikatoon joutunut postitoimisto tai muuten hänen oma henkiin heräämisensä jää lyhytaikaiseksi. Tehtävä ei ole helppo, mutta tärkeintä on kuitenkin, että posti kulkee!

Omassa rankingissani Posti kulkee on parasta Pratchettia, samaa sarjaa Pienten jumalten kanssa. Tarinan päähenkilö on ammattihuijari ja petkuttaja, joka haastaa Ankh-Morporkin postilaitoksella Kiekkomaailman valtaa pitävän viestintävälineen, Välkkytornien verkoston, jonka avulla viestejä voi lähettää erittäin nopeasti pitkienkin välimatkojen päähän. Tarina sisältää Pratchettin tyyliin useita viittauksia nykypäivään ja mm. Sormusten herraan sekä kuvaa osuvasti yritysmaailman lainalaisuuksia, ahneutta ja hyväuskoisuutta. Huomasin taas nauravani silloin tällöin ääneen lukiessani, mikä ei ole koskaan huono asia. Tarinan eteneminen kiinnosti, eikä siinä ollut lainkaan ärsyttäviä mitääntekemättömiä sivuhahmoja tai -juonteita, jotka myös ovat Pratchettin tarinoille tyypillisiä.

Kirjan ainoa huono puoli taisi olla Kuoleman roolin pienuus. Suosittelen.

torstai 28. helmikuuta 2013

George R. R. Martin - Kuninkaiden koitos, osa 1

Tulen ja jään laulusta on vaikea kertoa mitään paljastamatta sen keskeisiä juonenkäänteitä. Sain jokin aika sitten luettua sarjan kolmannen saksaksi käännetyn osan, joka vastaa ilmeisesti suomennoksen Kuninkaiden koitos (1996) ensimmäistä puoliskoa.

Tiivistettynä kirjan sisäkanteen painettu juoni kuuluu suunnilleen seuraavanlaisesti:

Myrskyn merkit ovat ilmassa.

Westerosissa vallinnut kesä kesti kymmenen vuotta, yhtä kauan kesti sen seitsemässä kuningaskunnassa vallinnut rauha. Synkät ajan ovat kuitenkin lähestymässä, sillä talvi tekee tuloaan. Kuningashuoneen juonittelu on johtanut kuningas Robert Baratheonin ja Talvivaaran lordi Eddard Starkin kuolemaan.

Eddardin poika Robb seuraa isänsä jalanjälkiä ja nousee Talvivaaran lordiksi - ja samalla koko Westerosin mantereen pohjoisosan johtajaksi. Hänen yhä kamppaillessaan alamaistensa kunnioituksesta syttyy valtakunnassa sisällissota. Edesmenneen kuninkaan paikasta kamppailevat niin hänen omat veljensä kuin myös hänen perijänsä, eivätkä valtakunnan muutkaan lordit epäröi käyttää vallitsevaa kaaostilaa hyväkseen. Westerosin lordien kamppaillessa keskenään valtakunnan pohjoisosan muurin toisella puolella vaanii kuitenkin vielä suurempi vaara...

Vaikka vajaa kuusisataasivuisiin pokkareihin tarttuminen on kirjaimellisesti melko raskasta ja tarinassa alkuun pääseminen ottaa oman aikansa, George R. R. Martinin luoma maailma pitää lukijan otteessaan. Ajoittain juonenkäänteet ovat kuin parhaasta saippuasarjasta (tästä taisin mainita jo edellisen osan kohdalla), mutta jokaisen hahmon kohtalo jaksaa edelleen kiinnostaa eikä "turhia täytehahmoja" juuri tunnu olevan. Jokaisen lukijan päätettäväksi jääköön se, onko tämä hyvä vai huono asia. Sarjan kolmas osa esittelee joukon uusia hahmoja ja nostaa keskiöön ensimmäisten osien sivuhahmoja, mutta tarina kulkee kokonaisuudessaan yllättävänkin jouhevasti. Ainakaan vielä päällekkäisiä kerrontoja ei juuri ole esiintynyt, eli täysin samaa tapahtumaa ei kerrota useamman hahmon näkökulmasta, jolloin tarina lukijan näkökulmasta jäisi polkemaan paikalleen. Tämän osan luin aiempaan kahteen verrattuna todella nopeasti, saas nähdä kuinka seuraavan kohdalla käy.

perjantai 11. tammikuuta 2013

George R. R. Martin - Winterfellin perintö (Valtaistuinpeli, osa 2)

Tulen ja jään laulun ensimmäinen osa vei pikkusormeni, toinen osa Das Erbe von Winterfell vei jo koko käden. Luen sarjaa saksaksi ja käännöksissä sarjan alkuperäiset kirjat on puolitettu. Toinen lukemani kirja on siis käytännössä Valtaistuinpeli-suomennoksen jälkimmäinen puolisko. Noin, nyt on tämä nimiasia selvitetty ja mahdollisilta väärinkäsityksiltä säästyttäneen.

Sarjan "toinen" osa (1996) syöksee sarjan henkilöt yhä syvemmälle valtakunnan laajuisen juonittelun syövereihin. Hahmot kehittyvät, tilanteet monimutkaistuvat, eikä sarjan tulevia tapahtumia voi muuta kuin arvailla. Todennäköisesti mitään hyvää ei kuitenkaan ole kellekään luvassa.

Eddard Stark, Winterfellin lordi, seurasi kuninkaansa ja vanhan ystävänsä Robert Baratheonin käskyä ja jätti kylmän kotimaansa pohjoisessa palvellakseen kuninkaan ylimpänä neuvonantajana. Robert ei ole kuitenkaan enää sama mies, joka hän vallan anastaessaan oli, vaan heikko kuningas, joka ei huomaa ympärillään vellovaa juonittelua. Suoraselkäinen Eddard vedetään yhä syvemmälle kuningashuoneen juonitteluihin, joita vastaan hänen miekkansa on voimaton.

Juonesta ei voi sanoa oikein mitään paljastamatta samalla sen keskeisiä käänteitä. Kuvailu on rikasta ja monisanaista, mutta ei kuitenkaan puuduttavaa tai turhauttavan pikkutarkkaa. Kappaleet ovat pitkiä eikä kirja sen tähden ole kovin helposti lähestyttävä, mutta kun sitä alkaa lukea ei tarinaa oikein malttaisi jättää kesken. Joskus lukiessa tulee väkisinkin sellainen olo, että lukee fantasiamaailmaan sijoittuvaa Kauniita ja rohkeita, mutta sekään ei häiritse! 

Minulla on kuitenkin yksi pelon aihe. Pelkoni on se, että vaikka lukuvauhtini on tällä hetkellä melko mitätön, ehdin lukea kaikki sarjan tähän mennessä ilmestyneet osat ennen kuin viimeiset kaksi saadaan julkaistua. Juonikuviot ovat niin monisyiset ja hahmoja vilisee kuin paremmissa pidoissa, joten jos haluan ymmärtää viimeisten osien tapahtumia edes auttavasti joudun todennäköisesti lukemaan koko sarjan alusta asti uudestaan. Että näin.

Eli yhdellä lauseella sanottuna: Ala lukea tätä sarjaa vasta, kun kaikki sen osat on julkaistu. Vaikka et aluksi uskoisikaan sitä niin todennäköisesti jäät siihen koukkuun.