Näytetään tekstit, joissa on tunniste NUMA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NUMA. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Cussler, Clive ja Brown, Graham - Faraon salaisuus

Menevää toimintaa, mutta ilmeisesti olen lukenut jo riittävän monta Cussleria putkeen. Nyt alkaa kaivata jo pikkuhiljaa vaihtelua. Eikä tarina ollut taaskaan mielestäni samaa tasoa kuin ensimmäisissä Kurt Austin -tarinoissa.

Kurt Austin, Joe Zavala ja muut NUMAn merentutkijat eivät kaihda keinoja etsiessään vastalääkettä oudolle myrkylle, jonka jäljiltä viisituhatta ihmistä viruu elottomana Lampedusan saarella. Tutkimukset vievät seikkailijat niin Egyptiin kuin Ranskaan, ja ennen pitkää käy ilmi, että heillä on vastassaan häikäilemätön suurrikollinen, joka tähtää nykypäivän faraoksi. Pelastaakseen miljoonia ihmishenkiä ja estääkseen Afrikan ja Euroopan voimatasapainoa järkkymästä dramaattisesti tulee NUMA-tiimin selvittää muinaisten legendojen salat - onhan vastassa itse Osiris, manalan valtias.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Cussler, Clive ja Brown, Graham - Haamulaiva

Tämä seikkailu ei oikein tuntunut lähtevän liitoon samalla tavalla kuin cusslerit yleensä. Ihan menevää toimintaa silti.

Kurt Austin NUMAn erikoisprojekteista palaa tajuihinsa loukkaannuttuaan uppoavan huvijahdin pelastusyrityksessä. Muistikuvat ovat sekavat. Näkikö hän entisen rakastettunsa Sienna Westgaten hukkuvan? Kurtin on saatava selvyys asiaan. Nainen on tietokonealan gurujen guru, joka on joutunut kyberrikollisjengin kynsiin. Maailman koko tietoliikenne on uhattuna, kun Brèvardin roistosuku hamuaa valtaa. Intian valtamereltä Pohjois-Koreaan ja sieltä Madagaskarille syöksyvät sankarit Austin ja Zavala joutuvat tekemään kaikkensa estääkseen koko maailmaa luisumasta häikäilemättömien rikollisten armoille.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Cussler, Clive - Paholaisen portti

Yhtäkkiä huomaankin, että olen Kurt Austin -fani!

Japanilainen rahtialus purjehtii Länsi-Afrikan rannikkoa Azorien tuntumassa ja leimahtaa liekkeihin. Saaliinhimoinen merirosvojoukko kiiruhtaa paikalle, mutta heidän veneensä räjähtää. Mitä ihmettä itäisellä Atlantilla on oikein meneillään?
Kun Kurt Austin, Joe Zavala ja syvänmerentutkimuslaitois NUMA:n muu asiantuntijaryhmä ennättävät tutkimaan samoja vesiä, he joutuvat keskelle afrikkalaisdiktaattorin kieroutuneen kunnianhimoisia suunnitelmia. Voiko yhteistyöstä maailmanherruutta havittelevan yksinvaltiaan kanssa kieltäytyä, jos vaakakupissa painaa läntisen pallonpuoliskon tärkeimpien kaupunkien tuhoutuminen?

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Cussler, Clive - Nollapiste

Kirjastossa on näinä päivinä oltava hyllyjen välissä nopea ja tehokas, joten otin heti lukuun uuden Cusslerin. Ja hyvin toimi tämäkin.

Ihmiskunta on aina unelmoinut ehtymättömästä energianlähteestä. Kun yksinäinen tiedemies keksii keinon valjastaa atomien ytimen sisällä piilevän nollapiste-energian, tuo unelma näyttää toteutuneen. Kunnes maanjäristykset alkavat.
Jos Kurt Austin, Joe Zavala ja heidän NUMA-ryhmänsä eivät onnistu paikantamaan ja tuhoamaan tuomiopäivän koneita, maapallo ja sen asukkaat ovat kirjaimellisesti kuilun partaalla.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Cussler, Clive ja Brown, Graham - Rajumyrsky

Ensimmäinen Cusslerini vuosiin lähti hitaahkosti käyntiin mutta kehittyi oivaksi seikkailuksi loppua kohden.

NUMA-tutkimuslaitoksen alus on ottamassa näytteitä Intian valtamerestä, kun aalloilla näkyy öljyläikkä. Musta aine ei kuitenkaan ole öljyä. Pian laivan miehistö on kuollut ja laiva tulessa.
Kurt Austin ja Joe Zavala rientävät tutkimaan aluksen tuhoa ja pääsevät kaikkien aikojen karmeimman ja uskaliaimman salajuonen jäljille. Maananalaisessa tehtaassa Jemenin aavikolla on kehitetty inha keino säädellä maapallon säätilaa ja saada koko maailma polvilleen. Toisille hanke tietää valtavia rikkauksia, mutta miljoonille ihmisille se tuo kuoleman - ja pian, ellei mestaririkollisia saada ripeästi rautoihin.