Pääsin aloittamaan Dirk Pitt -romaanit sentään ensimmäisestä kirjasta, toisin kuin Cusslerin Kurt Austin -sarjan. Aika on tehnyt dialogille tehtävänsä, mutta ihan viihdyttävä ja koukuttavahan tämä oli.
Yli neljän kilometrin syvyydessä Atlantin pohjassa makaa Titanic. Jättiläishylyn uumeniin kätkeytyy aarre, laatikollinen mittaamattoman arvokasta alkuainetta. Sen omistajilla olisi hallussaan maailman kohtalo. Amerikkalaiset ryhtyvät mihin tahansa päästäkseen aineeseen käsiksi.
Vuosisadan seikkailu polveilee Titanicin kohtalonyöstä 1912 aina vuoteen 1988, jolloin ohjusten hallitsemalla maapallolla ei ole enää aikaa hukattavana. Jännityksen säikeet risteilevät Valkoisesta talosta KGB:n päämajaan Moskovaan ja yhdistyvät vihdoin valtamerilaivan aavemaisen hylyn sokkeiloissa.
Tämä blogi toimii omana lukupäiväkirjanani. Kirjoitan tänne ylös paitsi kirjojen esittelyt myös omat lyhyet arvioni niistä. Nautin soljuvasta kerronnasta ja tarinaan uppoutumisesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. lokakuuta 2018
maanantai 10. syyskuuta 2018
Häkämies, Kari - Vallanjano
Poikkeuksellinen valinta tässä blogissa. Häkämies ei tällä kirjalla päässyt omien suosikkieni joukkoon, mutta luetuksi tuli tämäkin.
Vallanjano on hurja ja viihdyttävä romaani politiikan juovuttamista ihmisistä ja eduskuntamme pylväiden taakse verhotuista salaisuuksista. Kirjailijan tarkasti tuntemat faktat ja käytännöt sekoittuvat fiktion juonikierteisiin. Kukaan ei ole koskaan kuvannut suomalaista politiikkaa näin, eikä kukaan tunne sen kaikkia puolia kuten Häkämies.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)