tiistai 31. heinäkuuta 2018

Lehtolainen, Leena - Kuparisydän

Tämä on ensimmäinen Maria Kallio -romaanini ja aloin lukea tyylikkäästi keskeltä sarjaa. Mutta näin käy joskus...

Maria Kallio lähtee pohjoiskarjalaiseen lapsuuskaupunkiinsa nimismiehen sijaiseksi. Hän aikoo viettää leppoisan kesän lenkkeillen ja kuntoillen, mutta tahti kiristyy, kun kaivostornin juurelta löytyy ruumis. Putosiko taiteilija Meritta Flöjt tornista vai työnsikö hänet joku? Tutkintaa ei helpota se, että epäiltyjen joukossa on vanhoja tuttuja, kuten Marian rokkiaikojen ihastus kitaristi Johnny, joka saa Marian sydämen lyömään yhä kiivaammin. Ja pian löytyy toinenkin ruumis...

Tämän kirjan perusteella voisin joskus lukea Maria Kallioita ihan ensimmäisestä osasta alkaen. En kuitenkaan kokenut mitenkään häiritseväksi sen, että kirja oli keskeltä sarjaa.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Cussler, Clive ja Brown, Graham - Rajumyrsky

Ensimmäinen Cusslerini vuosiin lähti hitaahkosti käyntiin mutta kehittyi oivaksi seikkailuksi loppua kohden.

NUMA-tutkimuslaitoksen alus on ottamassa näytteitä Intian valtamerestä, kun aalloilla näkyy öljyläikkä. Musta aine ei kuitenkaan ole öljyä. Pian laivan miehistö on kuollut ja laiva tulessa.
Kurt Austin ja Joe Zavala rientävät tutkimaan aluksen tuhoa ja pääsevät kaikkien aikojen karmeimman ja uskaliaimman salajuonen jäljille. Maananalaisessa tehtaassa Jemenin aavikolla on kehitetty inha keino säädellä maapallon säätilaa ja saada koko maailma polvilleen. Toisille hanke tietää valtavia rikkauksia, mutta miljoonille ihmisille se tuo kuoleman - ja pian, ellei mestaririkollisia saada ripeästi rautoihin.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Crichton, Michael ja Preston, Richard - Mikro

Crichtonin viimeiseksi jäänyt teos tempaisi alusta asti erilailla mukaansa kuin viimeksi Crichtonilta lukemani Aikamatka. Aihepiiri oli mielenkiintoinen ja seikkailu todella jännittävä ja yllättävä. Tykkäsin.

Seitsemän Cambridgen jatko-opiskelijaa kutsutaan Havaijille teknologiayritys Nanigenin tutkimuskeskukseen tutustumaan uuteen mullistavaan keksintöön. Juuri vierailun alla yksi Nanigenin johtajista katoaa, ja vähitellen opiskelijoille paljastuu toinen toistaan järkyttävämpiä yksityiskohtia yrityksen toiminnasta.
Uusi vallankumouksellinen teknologia osoittautuu vääriin käsiin joutuessaan kohtalokkaan vaaralliseksi. Alkaa hengästyttävä eloonjäämiskamppailu, jossa nuoret joutuvat kohtaamaan luonnon kauhistuttavat voimat.