Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosto. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. tammikuuta 2019

Galbraith, Robert - Pahan polku

Aloin jo lukea tätä, kun tajusin, että yksi osa puuttuu välistä. No, luetaan se joskus toiste. Tämä oli huomattavasti vetävämpi lukukokemus kuin sarjan ensimmäinen osa.

Robin Ellacott saa salaperäisen paketin ja järkyttyy: sen sisällä on naisen irti leikattu jalka.

Robinin pomo, yksityisetsivä Cormoran Strike, ei ylläty lähetyksestä mutta säikähtää silti. Hän keksii menneisyydestään neljä ihmistä, jotka voisivat olla paketista vastuussa. Yksikään näistä neljästä ei kavahda sanoinkuvaamattomia julmuuksia.

Poliisi keskittää tutkimuksensa juuri siihen epäillyistä, jonka Strike arvelee olevan viaton, ja niin Strike ja Robin alkavat itse perehtyä kolmen muun miehen kammottaviin taustoihin. Kun sitten tapahtuu lisää hirmutöitä, alkaa aika käydä vähiin.

Seeck, Max - Mefiston kosketus

Puolessa välissä olin jo melkein valmis jättämään kirjan kesken, mutta onneksi luin loppuun asti! Kun alkoi tapahtua niin tapahtui kunnolla.

Kuolleeksi luultu suomalainen diplomaatti on paennut Kroatiasta väärännetyn passin turvin ja jättänyt jälkeensä päättömän ruumiin. Zagrebin suurlähetystössä työskennelleen Westerlundin jäljet päättyvät Tukholman lentokentälle.

Kun Interpolin tutkija Annika Lehto kuulee tapauksesta, hän on heti valmis keskeyttämään sairaslomansa ja lähtemään Westerlundin perään. Mukaansa hän onnistuu saamaan Daniel Kuisman, puolustusvoimain asiantuntijan, jonka kanssa hän on aiemminkin ollut diplomaatin kintereillä. Mutta mitä pidemmälle Annikan ja Danielin tutkimukset etenevät, sitä selvemmäksi käy, että heidän jäljittämänsä miehen sisällä asuu pahuus, jonka kanssa on parempi olla joutumatta kosketuksiin.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Seeck, Max - Hammurabin enkelit

Vetävä kotimainen esikoisteos tempaisi minutkin mukaansa. Virkistävän erilainen tapahtumaympäristö.

Kroatia. Kutsuvan turkoosina välkehtivä Adrianmeri. Vehreä vuoristo. Aurinko. Samoissa maisemissa on käyty veristä sotaa vain parikymmentä vuotta aiemmin. Siihen on osallistunut myös Daniel Kuisma, puolustusvoimien erityisasiantuntija, joka palaa Kroatiaan selvittämään Suomen suurlähetystön työntekijän katoamista. Ja saa monien henkeäsalpaavien käänteiden jälkeen huomata, että sodalla on paljon pidemmät varjot kuin hän osasi ikinä kuvitella.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Vala, Vera - Suden hetki

Tulipa tämä luettua nopeasti! Kolme päivää ja kirja oli luettu, tahti yllätti itsenikin tässä vauva-arjen keskellä. Kirja päättää ainakin toistaiseksi Arianna Lupi de Belliksen tarinan, mutta jatkoa saattaa seurata. Koukuttava, jännittävä, ärsyttävä, nämä kaikki kuvaavat teosta mielestäni hyvin. Hyvä päätös ainakin tällä erää sarjalle.

Arianna de Bellis on muuttanut perheineen Intian valtamerelle. Seychellit ovat muutakin kuin palmujen kehystämiä hiekkarantoja: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.

Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun hän selvittää, kuka on rokotekampanjasta koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi muuttuneen ruttoepidemian takana. Kun keuhkorutto leviää Seychelleille, vaara vaanii kaikkia. Samaan aikaan Arianna joutuu viimein kohtaamaan totuuden paitsi omasta menneisyydestään myös rakkainpiensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta?

Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa.