Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. tammikuuta 2019

Galbraith, Robert - Pahan polku

Aloin jo lukea tätä, kun tajusin, että yksi osa puuttuu välistä. No, luetaan se joskus toiste. Tämä oli huomattavasti vetävämpi lukukokemus kuin sarjan ensimmäinen osa.

Robin Ellacott saa salaperäisen paketin ja järkyttyy: sen sisällä on naisen irti leikattu jalka.

Robinin pomo, yksityisetsivä Cormoran Strike, ei ylläty lähetyksestä mutta säikähtää silti. Hän keksii menneisyydestään neljä ihmistä, jotka voisivat olla paketista vastuussa. Yksikään näistä neljästä ei kavahda sanoinkuvaamattomia julmuuksia.

Poliisi keskittää tutkimuksensa juuri siihen epäillyistä, jonka Strike arvelee olevan viaton, ja niin Strike ja Robin alkavat itse perehtyä kolmen muun miehen kammottaviin taustoihin. Kun sitten tapahtuu lisää hirmutöitä, alkaa aika käydä vähiin.

torstai 22. lokakuuta 2015

Cathy Kelly - Kaikki alkoi Pariisissa

Tartuin hetken mielijohteesta kirjaston vip-lainahyllyn ääressä Cathy Kellyn romaaniin, jossa seurataan vihkiparille läheisten ihmisten eloa ja ihmissuhdekiemuroita häiden alla.

Kun Michael kosii Katya Eiffel-tornin huipulla, heidän siihenastinen rakkaustarinansa huipentuu parhaalla mahdollisella tavalla. Hääsuunnitelmat vaikuttavat eri tavoin myös heidän läheistensä elämään. Katyn kaaso Leila suree oman avioliittonsa äkillistä päättymistä ja yrittää hukuttaa sydänsurunsa uran luomiseen. Michaelin äiti Grace muistaa vielä ensirakkautensa huuman ja kosinnan. Poikansa häiden alla hän viettää yhä enemmän aikaa ex-miehensä kanssa ja huomaa miettivänsä, oliko eroaminen viisitoista vuotta sitten kuitenkin virhe. Katy ja Michael kävelevät kohti alttaria ja yhteistä elämää, mutta saavatko häävieraatkin oman onnellisen loppunsa? Cathy Kellyn tarkkanäköinen romaani tämän päivän naisista viihdyttää ja koskettaa.

Kirja oli erittäin nopealukuinen ja koukuttava - en ole pitkään aikaan lukenut noin vallassaan pitäviä ihmissuhdekuvauksia! Ensimmäisten kappaleiden jälkeen henkilögalleria tuntui aivan liian laajalta, mutta tarinan edetessä hahmot oppi kuin oppikin lokeroimaan oikeisiin paikkoihin. Tarina kulki lennokkaasti ja pysyi kuitenkin kertojansa hyppysissä.

Suosittelen romaania erittäin lämpimästi!