Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhdekriisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhdekriisi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Vala, Vera - Suden hetki

Tulipa tämä luettua nopeasti! Kolme päivää ja kirja oli luettu, tahti yllätti itsenikin tässä vauva-arjen keskellä. Kirja päättää ainakin toistaiseksi Arianna Lupi de Belliksen tarinan, mutta jatkoa saattaa seurata. Koukuttava, jännittävä, ärsyttävä, nämä kaikki kuvaavat teosta mielestäni hyvin. Hyvä päätös ainakin tällä erää sarjalle.

Arianna de Bellis on muuttanut perheineen Intian valtamerelle. Seychellit ovat muutakin kuin palmujen kehystämiä hiekkarantoja: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.

Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun hän selvittää, kuka on rokotekampanjasta koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi muuttuneen ruttoepidemian takana. Kun keuhkorutto leviää Seychelleille, vaara vaanii kaikkia. Samaan aikaan Arianna joutuu viimein kohtaamaan totuuden paitsi omasta menneisyydestään myös rakkainpiensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta?

Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa.

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Nuotio, Eppu - Myrkkykeiso

Toinen astetta kevyempi kotimainen tähän väliin. Eppu Nuotion uuden dekkarisarjan ensimmäinen osa esittelee Suomen oman neiti Marplen.

Kodin arkea pyörittänyt Mirkka Kairikko on vihdoin ottanut omaa aikaa ja lähtenyt Kemiönsaarelle. Mirkan aviomies ei pärjää lapsenhoidossa, mutta onneksi Ellen Lähde rientää apuun. Ellenin pestistä tulee yllättäen pitempi, kun Mirkkaan ei saada yhteyttä. Saaristohuvilan pöydällä tuoksuu juuri maljakkoon aseteltu kukkakimppu, mutta muuten talo huutaa tyhjyyttään.

Kirjasta tulee minulle mieleen Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjat, joita olen jokusen lukenut. On aika virkistävää, että päähenkilö ei ole etsivä eikä tee yhteistyötä poliisin kanssa, hän on vain vilpittömän kiinnostunut kanssaihmisistään ja toimeliaana ihmisenä hän löytää keinot saada asioita selville oman elämänsä ohessa. Toisaalta kirjassa tuntuu olevan kauhean paljon asioita, jotka kaipaavat Ellenin kosketusta: naapurin aikuistuva poika tarvitsee ymmärtävää aikuista, kadonneen naisen sisko kaipaa ymmärtäjää ja puoliso ryhtiliikettä, naapuruston lapset lähiömummia... Mutta jahka sarjan toinen osa ilmestyy niin voisin hyvin kuvitella lukevani senkin.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Härkönen, Anna-Leena - Kaikki oikein

Talvella ensi-iltansa saaneen elokuvan (jota en sitten ainakaan vielä mennyt katsomaan) innoittamana tartuin Härkösen alkuperäisteokseen vuodelta 2014.

Eevi Puttonen vietti lapsuutensa pihiyden pesäkkeessä ja kärsi koulussa kiusaamisesta. Lottovoittajan kosto maistuu makealta.
Eevi ja hänen miehensä Kari hankkivat hienon asunnon, sitten Eevi hemmottelee itseään Royal Class -matkalla ja ostaa entiseltä kiusaajaltaan työpaikan alta. Kosmetologin työ saa jäädä, kun työnantaja ei ymmärrä Eevin lomailun tarvetta.
Lotto-onnella on myös kääntöpuolensa. Karille viina maistuu, ja Eevi alkaa nähdä kateelliset läheisensä hyväksikäyttäjinä. Keneen voi enää luottaa?

En tiedä mitä kirjalta odotin, mutta ihan se ei odotuksiani lunastanut. Olen lukenut Härköselta osuvampiakin teoksia ja tämän kahlaamisessa menikin jonkin aikaa, kun en vain saanut tartuttua siihen iltaisin.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Kelly, Cathy - Ystävyys yllättää

Tämä kirja on taattua Cathy Kellyä. Hahmoja on paljon, yhdessä lauseessa saattaa vilahtaa kymmenisenkin nimeä! Mutta kyllä sitä ennen pitkää kaikki nimet oppi. Hieman on ulkokultaista kerrontaa, tai ehkä lähinnä hahmojen kuvailu välillä häiritsi itseäni, mutta tarina on taas mukaansatempaava ja kokonaisuutena oli taas hyvä kirja luettavaksi. Taattua kerrontaa, kun kaipaa hieman keveämpää luettavaa.

Abbyn tv-ura on nousussa ja hän on yhdessä miehensä kanssa ostanut upean talon meren rannalta. Mutta 17 vuotta kestänyt avioliitto natisee liitoksissaan, kun nuoruusvuosien poikaystävä ilmestyy kuvioihin. Teini-ikäisellä tyttärellä Jessillä ja rakkailla ystävillä Lizziellä ja Erinillä on jokaisella omat arkiset murheensa kannettavanaan, mutta onneksi heillä on toisensa.

Vasta yhteisen ystävän Sallyn sairastuminen saa nämä neljä naista tajuamaan, miten tärkeää on arjenkin keskellä nauttia jokaisesta onnen pilkahduksesta.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Härkönen, Anna-Leena - Ei kiitos

Tämän ahmin muutamassa päivässä.

Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Koskaan. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleecehousuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan – turhaan. ”Kulta, nyt ei ole hyvä hetki.” Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset.  Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei välttämättä olisi halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.

Kirja kertoo parisuhteesta, jossa osapuolet eivät enää ymmärrä toisiaan ja erilaiset halut ja toiveet makuuhuoneessa vaikuttavat lopulta kaikkeen tekemiseen. Toisen muuttuessa yhä ärhäkämmäksi toinen sulkeutuu. Odotin loppuratkaisua jännittyneenä, eikä sekään pettänyt.

Härkönen, Anna-Leena - Avoimien ovien päivä

Lukuinto oli kateissa ja päätin, että nyt tarvitsen jotain mukaansatempaavaa ja helposti lähestyttävää luettavaa. Tartuin kirjastossa kahteen Anna-Leena Härkösen pokkariin, joista tämä oli ensimmäinen. Kun lukemisen makuun taas pääsin niin tämä tuli luettua viikossa.

Kolmekymppisen Astan aviomies on lähtenyt tiehensä ja Asta matkustaa jouluksi lapsuudenkotiinsa. Siellä hän saa vastaansa perheen rakkauden, jolla äiti aikoo parantaa tyttärensä erosurun. Äidin ja tyttären läheisyys paljastuu kuitenkin näennäisyydeksi, todellisten tunteiden pettämiseksi. 

Koko kirja on kirjoitettu minä-muotoiseksi pohdinnaksi. Kertojan äitisuhde on hyvin kompleksinen ja lapsuus on jättänyt traumansa, jotka vaikuttavat yhä aikuisiällä. Monessa kohtaa teki mieli tarttua päähenkilöä hartioista ja ravistaa, tai vaihtoehtoisesti tarjota oma olkapää. Selkeästi kirjoitettu, vetävä tarina oli juuri sitä, mitä halusin lukea, ja sitä myös sain.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Hämeen-Anttila, Virpi - Railo

Luottokirjailijani ei pettänyt tälläkään kertaa ja kirja tuli luettua reippaasti. Asiaa auttoi toki n. 10 tunnin mittainen bussimatkakin.

Teppo Korpelainen eli Tepa on jäänyt työttömäksi it-firmasta. Yllättäen hän kuulee saaneensa perinnöksi isältä talon ja reilusti maata sekä metsää Pohjois-Karjalasta. Tepa päättää jättää elämän pääkaupungissa ja lähteä perustamaan matkailualan yritystä perintömaille. Opettajavaimo Inka ei ole päätöksestä innoissaan, mutta hänen täytyy ottaa omakseen miehen unelma.

Muuton jälkeen Inka ja perheen tytär Kukka näkevät Tepaa yhä harvemmin. Mies järjestelee bisneksiä kaverinsa Jannen kanssa, eikä hänen tiivis yhteistyönsä Jannen tyttären Kian kanssa helpota Inkan oloa. Lisää kitkaa aiheuttavat Tepan sisarukset, joita kohtaan Tepa hautoo leppymätöntä vihaa.

Hahmot olivat uskottavia ja tarina tempaisi nopeasti mukaansa.