Gaiman, Neil - Tähtisumua

Ettei menisi pelkästään dekkareiden lukemiseksi tartuin kirjastossa taas vaihteeksi yhteen Neil Gaimanin teokseen. Eikä ollut virhe tälläkään kertaa, lukukokemus oli aivan mahtava!

Englannin maaseudulla uinuvaa kylää ympäröi Muuri, joka estää pääsyn toisella puolella sijaitsevaan haltijoiden maahan. Erään harvinaisen lemmenyön tuloksena syntyy kuitenkin Tristran Thorn, keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika. Tristranin kohtalona on rakastua kylän etäiseen ja kylmään kaunottareen, jonka sydämen voittaakseen hänen on noudettava haltijoiden maasta taivaalta pudonnut tähti.

Gaimanin kertoo mukaansa tempaavan sadun aikuisille, jota on ahmittava heti ensimmäiseltä sivulta. Vain hieman reilussa kahdessasadassa sivussa nivoutuvat onnistuneesti yhteen yhden haltiasuvun kohtalo ja nuoren miehen kasvukertomus. Juoni on yllättävä ja hahmot kiinnostavia. Lämpimästi suositeltavan arvoinen lukukokemus!

Verdon, John - Numeropeli

Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, en ole juuri lukenut dekkareita sitten nuoruusvuosien. Monet ystäväni ovat kuitenkin vannoutuneita dekkareiden ystäviä, ja tästäkin lukukokemuksesta on kiittäminen ystävää. Kyseessä on John Verdonin esikoisteos vuodelta 2010.

Uskotko kohtaloon? Minä uskon, sillä luulin, etten näkisi sinua koskaan enää - ja sitten eräänä päivänä olitkin siinä. Muistin kaiken: Miltä kuulostat, miten liikut ja varsinkin miten ajattelet. Jos sinua kehotettaisiin ajattelemaan jotain lukua, tiedän, mitä lukua ajattelisit. Etkö usko? Todistan sinulle asian. Ajattele jotain lukua alta tuhannen, ensimmäistä, joka juolahtaa mieleesi. Kuvittele luku mielessäsi. Nyt näet, kuinka hyvin tunnen salaisuutesi. Avaa pieni kirjekuori.

Dave Gurney on vastikään murharyhmästä eläköitynyt poliisi, jota vanha collegetuttu pyytää avuksi alkaessaan saada mystisiä ja uhkaavia viestejä. Tarina tempaa mukaansa ja tempo kiihtyy loppua kohden niin kiihkeäksi, ettei kirjaa meinaa malttaa käsistään laskea. Mysteeri pitää otteessaan loppuun asti ja henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja uskottavia. Tykkäsin!

Vala, Vera - Kuolema sypressin varjossa

Olen alkanut vaivihkaa laajentamaan lukemaani kirjallisuutta fantasiasta muihinkin tyylisuuntiin. Nyt päätin lähestyä varovasti dekkareiden maailmaa. Nuorena plikkana luin paljon Robin Cookia ja jonkin verran Stephen Kingiä mutta niiden jälkeen en ole juuri dekkareihin tai trillereihin koskenut.

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa oli ystävän suositus. Hänen luonnehdintansa mukaan kirja sisältää "kauniita naisia, komeita miehiä, hiusten merkityksellistä hulmauttelua mutta myös hyvän juonen ja tarinan lopussa koukun". Luonnehdinta piti paikkansa: jahka pääsin alun yli ja kirjoittajan tyyliin sisään, tarina tempaisi mukaansa.

Etsivätoimiston osakas Arianna de Bellis elää ylellistä mutta yksinäistä elämää Roomassa. Nuori italialais-suomalainen leski on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt ratkomaan rikoksia. Tolfan pikkukylässä on surmattu vaalea amerikkalaiskaunotar. Lily Montgomery pani eläessään kylän miesten päät pyörälle, ja Arianna huomaa pian, että viettelijättäreksi leimatulla naisella on riittänyt vihamiehiä. Lilyn lanko, Realen hotellisuvun hurmuri Luciano pyytää Ariannaa etsimään murhaajan. Jäljittäessään kylmäveristä tappajaa Arianna huomaa, että Tolfan kylä kuhisee kateutta, menetettyä rakkautta jo kostonjanoa. Tutkimusten edetessä ja salaisuuksien paljastuessa Arianna saa huomata joutuneensa seuraavaksi tappolistalle.

Teos pohjustaa hyvin sarjan alkua olematta kuitenkaan liian yksiselitteisesti "sarjan ensimmäinen osa". Helmikuun alun loskakeleissa Valan maalailemat kuvat Tolfan maaseudusta ovat enemmän kuin tervetulleita, eikä tarinakaan ole murhasta huolimatta liian synkkä. Kirja on hyvää bussilukemistoa, mutta tarina kestää lukemisen yhdeltä istumaltakin. Tykkäsin!