Puolessa välissä olin jo melkein valmis jättämään kirjan kesken, mutta onneksi luin loppuun asti! Kun alkoi tapahtua niin tapahtui kunnolla.
Kuolleeksi luultu suomalainen diplomaatti on paennut Kroatiasta väärännetyn passin turvin ja jättänyt jälkeensä päättömän ruumiin. Zagrebin suurlähetystössä työskennelleen Westerlundin jäljet päättyvät Tukholman lentokentälle.
Kun Interpolin tutkija Annika Lehto kuulee tapauksesta, hän on heti valmis keskeyttämään sairaslomansa ja lähtemään Westerlundin perään. Mukaansa hän onnistuu saamaan Daniel Kuisman, puolustusvoimain asiantuntijan, jonka kanssa hän on aiemminkin ollut diplomaatin kintereillä. Mutta mitä pidemmälle Annikan ja Danielin tutkimukset etenevät, sitä selvemmäksi käy, että heidän jäljittämänsä miehen sisällä asuu pahuus, jonka kanssa on parempi olla joutumatta kosketuksiin.
Tämä blogi toimii omana lukupäiväkirjanani. Kirjoitan tänne ylös paitsi kirjojen esittelyt myös omat lyhyet arvioni niistä. Nautin soljuvasta kerronnasta ja tarinaan uppoutumisesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jännitys. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. tammikuuta 2019
sunnuntai 9. joulukuuta 2018
Cussler, Clive ja Brown, Graham - Faraon salaisuus
Menevää toimintaa, mutta ilmeisesti olen lukenut jo riittävän monta Cussleria putkeen. Nyt alkaa kaivata jo pikkuhiljaa vaihtelua. Eikä tarina ollut taaskaan mielestäni samaa tasoa kuin ensimmäisissä Kurt Austin -tarinoissa.
Kurt Austin, Joe Zavala ja muut NUMAn merentutkijat eivät kaihda keinoja etsiessään vastalääkettä oudolle myrkylle, jonka jäljiltä viisituhatta ihmistä viruu elottomana Lampedusan saarella. Tutkimukset vievät seikkailijat niin Egyptiin kuin Ranskaan, ja ennen pitkää käy ilmi, että heillä on vastassaan häikäilemätön suurrikollinen, joka tähtää nykypäivän faraoksi. Pelastaakseen miljoonia ihmishenkiä ja estääkseen Afrikan ja Euroopan voimatasapainoa järkkymästä dramaattisesti tulee NUMA-tiimin selvittää muinaisten legendojen salat - onhan vastassa itse Osiris, manalan valtias.

sunnuntai 19. elokuuta 2018
Cussler, Clive - Nollapiste
Kirjastossa on näinä päivinä oltava hyllyjen välissä nopea ja tehokas, joten otin heti lukuun uuden Cusslerin. Ja hyvin toimi tämäkin.
Ihmiskunta on aina unelmoinut ehtymättömästä energianlähteestä. Kun yksinäinen tiedemies keksii keinon valjastaa atomien ytimen sisällä piilevän nollapiste-energian, tuo unelma näyttää toteutuneen. Kunnes maanjäristykset alkavat.
Jos Kurt Austin, Joe Zavala ja heidän NUMA-ryhmänsä eivät onnistu paikantamaan ja tuhoamaan tuomiopäivän koneita, maapallo ja sen asukkaat ovat kirjaimellisesti kuilun partaalla.

torstai 12. heinäkuuta 2018
Cussler, Clive ja Brown, Graham - Rajumyrsky
Ensimmäinen Cusslerini vuosiin lähti hitaahkosti käyntiin mutta kehittyi oivaksi seikkailuksi loppua kohden.
NUMA-tutkimuslaitoksen alus on ottamassa näytteitä Intian valtamerestä, kun aalloilla näkyy öljyläikkä. Musta aine ei kuitenkaan ole öljyä. Pian laivan miehistö on kuollut ja laiva tulessa.
Kurt Austin ja Joe Zavala rientävät tutkimaan aluksen tuhoa ja pääsevät kaikkien aikojen karmeimman ja uskaliaimman salajuonen jäljille. Maananalaisessa tehtaassa Jemenin aavikolla on kehitetty inha keino säädellä maapallon säätilaa ja saada koko maailma polvilleen. Toisille hanke tietää valtavia rikkauksia, mutta miljoonille ihmisille se tuo kuoleman - ja pian, ellei mestaririkollisia saada ripeästi rautoihin.

tiistai 10. heinäkuuta 2018
Crichton, Michael ja Preston, Richard - Mikro
Crichtonin viimeiseksi jäänyt teos tempaisi alusta asti erilailla mukaansa kuin viimeksi Crichtonilta lukemani Aikamatka. Aihepiiri oli mielenkiintoinen ja seikkailu todella jännittävä ja yllättävä. Tykkäsin.
Seitsemän Cambridgen jatko-opiskelijaa kutsutaan Havaijille teknologiayritys Nanigenin tutkimuskeskukseen tutustumaan uuteen mullistavaan keksintöön. Juuri vierailun alla yksi Nanigenin johtajista katoaa, ja vähitellen opiskelijoille paljastuu toinen toistaan järkyttävämpiä yksityiskohtia yrityksen toiminnasta.
Uusi vallankumouksellinen teknologia osoittautuu vääriin käsiin joutuessaan kohtalokkaan vaaralliseksi. Alkaa hengästyttävä eloonjäämiskamppailu, jossa nuoret joutuvat kohtaamaan luonnon kauhistuttavat voimat.

perjantai 13. huhtikuuta 2018
Crichton, Michael - Kadonnut maailma
Kun tämä kirja osui kirjastossa silmiin niin siihen oli pakko tarttua, vaikka Crichtonin aiempi teos Dinosauruspuisto on vielä lukematta.
On kulunut kuusi vuotta Jurassic Parkin painajaisesta, joka murskasi tiedemiesten mielikuvitukselliset haaveet. Esihistorialliset pedot hävitettiin, Dinosauruspuisto tuhottiin, ja saari suljettiin yleisöltä.
Mutta nyt Costa Ricasta kantautuu huhuja valtavista tunnistamattomista eläimistä - jotain jäi sittenkin henkiin...
Tämän kirjan perusteella uskallan jatkossakin tarttua Crichtonin tuotantoon, joka on tähän asti ollut minulta täysin paitsiossa. Hahmot toimivat, juoni oli mukaansatempaava, ja viimeiset sata sivua oli pakko lukea kerralla.

torstai 9. maaliskuuta 2017
McNab, Andy - Bravo kaksi-nolla
Käteeni tarttui lukutottumuksiini nähden poikkeuksellista luettavaa. Todella mielenkiitoinen ja kaikessa karuudessaan suositeltava lukukokemus.
Liittoutuneiden lentotukikohdassa kaikki ilmaantuivat paikalle ennen partion lähtöä. "Oli mukava tuntea, mulkero", joku leukaili. "Menkää, hoitakaa hommanne ja tulkaa takaisin", olivat yksikön vääpelin viimeiset ohjeet. "Homma" oli Persianlahden sodan operaatioista salaisimpia.
Kirja on henkeäsalpaava tilitys Bravo kaksi-nolla -partion kovista kokemuksista ja samalla järkyttävä selviytymistarina, jota on verrattu sotakirjallisuuden klassikoihin.

lauantai 17. tammikuuta 2015
Paul Auster - New York -trilogia
Kirjan takakansi hehkuttaa Austeria yhtenä Yhdysvaltain arvostetuimpana nykykirjailijana. Trilogia sisältää kolme erillistä lyhyttä romaania, jotka kuitenkin kietoutuvat epämääräisellä tavalla toisiinsa. Tarinat käsittelevät New Yorkia, rikoksia, identiteettiä ja kaikkien henkilöinä esiintyy kirjailijoita.
Trilogian ensimmäinen osa Lasikaupunki (City of Glass, 1985, suom. Jukka Jääskeläinen 1988) kertoo jännityskirjailijasta, joka ottaa vastaan yksityisetsivän tehtävän ja joutuu keskelle juttua, joka on hämmentävämpi kuin hän itse pystyy keksimään. Identiteetin muovaaminen ja omaksuminen on kirjan keskeinen teema, ja tarinan lopussa lukija huomaa tulleensa huijatuksi. Tarina alkaa melko rauhalliseen tahtiin eikä kirjailijan yksityisetsiväkeikkakaan mitenkään erityisen jännittävä ole, mutta sen aikaansaamat filosofiset pohdinnat hahmossa ovat perustavanlaatuisia. Tarinan jälkeen lukijalle jää hieman pöllämystynyt olo, "tässäkö se nyt oli", Auster ei selitä tapahtumia tai avaa hahmoa yhtään enempää kuin tarinan kannalta on tarpeen.
Toinen osa Aaveita (Ghosts, 1986, suom. Jukka Jääskeläinen 1988) kertoo puolestaan yksityisetsivästä, joka luulee saavansa helpon ja rahakkaan keikan, mutta päätyy menettämään oman elämänsä tehtävänannon syödessä häntä. Tässäkin tarinassa leikitellään identiteetillä: kuka on tarkkailtavaksi joutunut ihminen, mitä hän on tehnyt, ja miten hänen tarkkailunsa muokkaa tarkkailijaa. Kertomus alkaa vetävästi ja sen intensiteetti vetää puoleensa melkein koko tarinan ajan, mutta loppuratkaisu tulee jälleen puun takaa ja jättää jotenkin typertyneen olon.
Kolmas osa Lukittu huone (The Locked Room, 1986, suom. Jukka Jääskeläinen ja Jukka Sirola) kertoo kirjailijasta, joka saa yhteydenoton ystävänsä vaimolta. Mies on ollut kateissa jo pitkän aikaa, eikä vaimo usko hänen enää olevan elossa. Kadonnut mies oli kirjoittanut pöytälaatikkoon romaaneja, runoja ja näytelmiä, ja hänen toiveensa oli, että päähenkilö rupeaisi hänen kirjallisen työnsä "pesän selvittäjäksi" ja tilanteen niin salliessa julkaisisi teokset. Lopulta päähenkilö huomaa eläneensä elämänsä jonkun toisen käsikirjoituksen mukaan.
Trilogian jokainen osa on omalla tavallaan kiehtova ja jopa jännittävä, osin myös hyvällä tavalla hämmentävä, mutta itse en oikein pitänyt minkään tarinan loppuratkaisusta. Usein koin myös jonkinlaista pettymistä hahmoihin ja heidän tekemiinsä ratkaisuihin. Mutta näin jälkikäteen ajatellen lukukokemus oli hyvällä tavalla erilainen siitä, mihin muissa lukemissani kirjoissa olen tottunut. Lukija joutuu useampaan otteeseen ravistelemaan itseään ja usein pohdin hahmojen ratkaisuja silloinkin, kun en itse kirjaa lukenut.
En tiedä, aionko lukea Austeria jatkossa, mutta tämä trilogia oli ihan virkistävä poikkeus muuten niin fantasiaan keskittyvässä kirjahyllyssäni.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)