maanantai 11. huhtikuuta 2016

Vala, Vera - Tuomitut

Arianna de Bellis -sarja saa jatkoa ja kierrokset sen kuin kasvavat. Jälleen kerran joudun katumaan, kun aloin lukea sarjaa, jonka kaikkia osia ei vielä ole julkaistu. Ariannan yksityiselämä menee entistä enemmän solmuun kun hänen muistinsa alkaa palautua.

Arianna de Bellis saa toimeksiannon Torinossa asuvalta sukulaiseltaan, jonka tytär on liittynyt outoon lahkoon ja saattaa olla vaarassa. Samaan aikaan Torinon tuomiokirkon edustalta löytyy jesuiittapappi, jonka pää on katkaistu miekalla. Kaksi pappia on jo kuollut hämärissä olosuhteissa, ja kaikki viittaa sarjamurhaajaan. Surmat huolestuttavat Vatikaania, joka lähettää rikostutkimuksiin mukaan Ariannan pappisveljen Areksen. Alkaa kilpajuoksu aikaa ja murhaajaa vastaan. Tutkimusten edetessä lahkon menneisyydestä paljastuu huolestuttavia asioita, jotka saattavat kytkeytyä murhiin. Arianna joutuu myös punnitsemaan el Lobon varoitusta siitä, että hän ja hänen syntymätön lapsensa olisivat hengenvaarassa.

Juonenkäänteet lähentelevät paikoin epäuskottavuuden rajoja, mutta jotenkin yhä mystisempiä ulottuvuuksia saava tarina saa pidettyä lukijan otteessaan. Katolisen kirkon salaisuuksia ovat muutkin kirjailijat sivunneet onnistuneesti ja Valan kutoma tarina liittyy sarjaan onnistuneesti. Uutena hahmona kirjasarjaan tuleva Ariannan veli Ares valottaa omalta osaltaan Ariannan menneisyyttä ja toivon, että hän tulee esiintymään tulevissakin kirjoissa. Nyt sitten vain kesäkuuta odottamaan, kun sarja saa jatkoa.