Wolfe, Gene - Kiduttajan varjo. Uuden auringon kirja 1

Kirja jätti minut hieman hämmentyneeseen tilaan. Toisaalta päähenkilö on kiehtovan erilainen ja tarinan jatko alkoi kiinnostaa, mutta en ole aivan sinut kerrontatavan kanssa.

Niin kaukaisessa tulevaisuudessa, että se vaikuttaa aikoja sitten unohdetulta menneeltä, kiduttajan oppipoika Severian syyllistyy anteeksiantamattomaan rikokseen: hän rakastuu uhriinsa.
Rangaistukseksi hänet karkoitetaan syrjäseudulle, missä hänen on määrä työskennellä pyövelinä. Hän jättää Nessuksen, Ikuisen kaupungin, jossa kuoleva aurinko värjää kadut punaisiksi ja rapistuneet avaruusalukset kohoavat linnoituksen torneina, ja aloittaa matkan kohti kaukaista Traakiaa.

Kerronta tuntuu turhan jaarittelevalta enkä kokenut sellaista mukaansatempaavaa imua, jota olin odottanut. Ainakin toistaiseksi lukisin tarinan ehkä enemmän fantasiaksi kuin scifiksi, jos jaottelulla nyt mitään väliä on.

Takakansi kertoo tämän kirjasarjan olevan moneen kertaan palkittu ja "allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte". Oma makuni on yleensä ristiriidassa kaikkien palkintoraatien kanssa, joten... Mikä jottei voisin joskus lukea sarjan seuraavan osan, mutta heti tämän jälkeen kaipaa taas jotain menevämpää teosta.

Jaatinen, Pekka - Torpedo

Uusista kirjastoista tekee aina löytöjä. Lempikirjastojani Tampereella ovat Lielahti ja Sampola. Tilat ovat valoisia ja hyllyissä on sen verran tilaa, että kirjoja on esillä myös kansi ulospäin. Torpedoonkin tuli tartuttua ihan vain kiehtovan kannen ja nimen perusteella.

Isoisä Erasmo vie pienen Josén nyrkkeilysalille, isä-Andresin luvalla tietenkin. Ollaan Nicaraguassa.
Pikku-José on luonnonlahjakkuus ja vuosien mittaan hänestä kehittyy kovan harjoittelun myötä erinomainen nyrkkeilijä, isoisän ylpeys. José on myös valmentajansa suurin ylpeydenaihe aina siihen asti, kunnes puertoricolainen nyrkkeilyagentti astuu kehään ja onnistuu värväämään Josén ammattilaiseksi.
Josésta tulee torpedo, lupaavia nyrkkeilijlöitä valehenkilöllisyyksien varjossa työkseen rusikoiva luunmurskaaja. Hän on muuttanut asumaan äitinsä luokse Rovaniemelle, missä kehässä viihtyy myös naisnyrkkeilijä Ilona, ja lopulta kaikki muuttuu - vai muuttuuko sittenkään?

Tarina tempaa mukaansa ja paikoitellen sitä tekee pahaa seurata. Henkilöstä toiseen poukkoileva kerronta tuntuu ensi alkuun hieman sekavalta mutta tyyliin tottuu nopeasti.

Sinisalo, Johanna - Auringon ydin

Olen innostumassa scifistä ensimmäistä kertaa oikeastaan ikinä. Aiemmin luin paljon fantasiaa, viime aikoina on mennyt enemmän perinteinen kaunokirjallisuus. Olen lainannut jo pari scifi-kirjaa ennen tätä, mutta olen toistaiseksi jättänyt ne kesken kaiken. Tämä romaani tempaisi kuitenkin alun jälkeen mukaansa.

On vuosi 2013 Suomen Eusistokraattisessa tasavallassa. Historiallisista virheistä on otettu oppia. Yhteiskuntarauha ja kansanterveys ovat arvoista tärkeimmät. Terveysviraston valvova silmä ulottuu kaikkialle. Käytännössä kaikki mielihyvää tai riippuvuutta aiheuttava on kiellettyä: huumausaineet, alkoholi, nikotiini ja kofeiini. Sallittuja poikkeuksiakin on.

Erään tärkeän mielihyvähyödykkeen jakelu on haluttu tehdä vaivattomaksi. Siksi valtiollinen tiede on jalostanut ihmisestä uuden alalajin: alttiin, nöyrän ja itseään tyrkyttävän. Ennen heitä kutsuttiin naisiksi.

Vanna on jotakin aivan muuta kuin miltä näyttää, Jare on koukussa riskinoton adrenaliiniin. He yhdistävät voimansa saadakseen pääsylipun jonnekin pois ja sotkeutuvat äärimmäisen vaarallisena tunnetun nautintoaineen välitykseen - he diilaavat chiliä.

Tarina kerrotaan kahden päähenkilön näkökulmasta ja tekstin lomassa on silloin tällöin otteita milloin mistäkin lainkirjasta, sivistyssanakirjasta tai vaikka virallisesta historiikistä, jossa kerrotaan aiheesta lisää. Rakenne on toimiva. Kirjassa fakta ja fiktio sekoittuvat herkullisesti toisiinsa.

Hämeen-Anttila, Virpi - Suden vuosi

Virpi Hämeen-Anttilasta on tullut yksi suosikkikirjailijoistani. Kun olin kipeänä ja kävin kirjastossa hakemassa lukemista, lainasin häneltä heti pari kirjaa. Suden vuoden luin niistä ensimmäisenä.

Vahva esikoisromaani epäsovinnaisesta rakkaudesta julmassa yliopistomaailmassa, kirjoja rakastavista ihmisistä, jotka elämä pakottaa alas ironisen etäisyyden vahtitornista.

Tykkäsin tarinasta ja sen esitystavasta.

Hämeen-Anttila, Virpi - Perijät

Kesän kevyen lukemisen kaipuuseen sopii myös tämä Virpi Hämeen-Anttilan kahden suvun suhteita ja salaisuuksia käsittelevä romaani.

Kun tv-toimittaja Veera Sipponen palaa Kiurulaan lapsuudenkesiensä maisemiin hän uskoo löytävänsä ratkaisuja elämänsä solmuihin. Sen sijaan hän huomaa penkovansa sukutilansa rajanaapuriin kohdistuvia talousrikosepäilyjä - niiden ytimessä kotiin palannut suvun musta lammas Tuomas Stål.

Tarina vetää lukijan pikkuhiljaa mukaansa ja vauhtiin päästyään kirjaa ei tohtisi laskea käsistään. Kirjailija kertoo osuvasti ja kiinnostavasti kahden erilaisen ihmisen ja suvun tarinat, jotka limittyvät lopulta väistämättä toisiinsa.

Tämän perusteella luen Virpi Hämeen-Anttilaa mieluusti jatkossakin.

Moers, Walter - Hurja matka halki yön

Dekkareiden ohella otin lomalukemiseksi myös satukirjan.

Gustave oli matkustanut kuun yli, halki ajan ja paikan ja läpi avaruusviemärin, syöksynyt seikkailusta seikkailuun, taistellut lohikäärmeen kanssa, lentänyt aarnikotkalla ja nähnyt metsänhenkien mielettömät juhlat. Hän oli nähnyt kuoleman työssään ja päässyt kaksoistornadon kynsistä, hän oli tavannut ritareita ruotivan rohmukrokotiilin ja saanut ihmetellä viimeisiä eläimiä ja hevosenpääsumua. Ja hän oli kurkistanut maailmankaikkeuden hallinnolliselle osastolle. Ja kaikkein viimeiseksi hän oli kohdannut itsensä ja hänelle oli testamentattu oma aurinkokunta. Ei hassumpi saldo yhden yön antimiksi.

Luin jokunen vuosi sitten Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupungin ja kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Odotin samaa tältäkin teokselta ja vaikka sen lukeminen olikin joutuisaa niin hieman jouduin pettymään. Kyseessä on tosiaan satu, jonka Moers on kirjoittanut pohjautuen Gustave Dorén kuvituksiin (jotka ovat upeita). Tarina on unenomainen ja tempaa mukaansa, mutta omat odotukseni olivat hieman liian korkealla.

Gaiman, Neil - Tähtisumua

Ettei menisi pelkästään dekkareiden lukemiseksi tartuin kirjastossa taas vaihteeksi yhteen Neil Gaimanin teokseen. Eikä ollut virhe tälläkään kertaa, lukukokemus oli aivan mahtava!

Englannin maaseudulla uinuvaa kylää ympäröi Muuri, joka estää pääsyn toisella puolella sijaitsevaan haltijoiden maahan. Erään harvinaisen lemmenyön tuloksena syntyy kuitenkin Tristran Thorn, keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika. Tristranin kohtalona on rakastua kylän etäiseen ja kylmään kaunottareen, jonka sydämen voittaakseen hänen on noudettava haltijoiden maasta taivaalta pudonnut tähti.

Gaimanin kertoo mukaansa tempaavan sadun aikuisille, jota on ahmittava heti ensimmäiseltä sivulta. Vain hieman reilussa kahdessasadassa sivussa nivoutuvat onnistuneesti yhteen yhden haltiasuvun kohtalo ja nuoren miehen kasvukertomus. Juoni on yllättävä ja hahmot kiinnostavia. Lämpimästi suositeltavan arvoinen lukukokemus!

Backman, Fredrik - Britt-Marie kävi täällä

Kun aloin lukea tätä kirjaa en ollut aivan varma, pidänkö siitä vai en. Tästä huolimatta sivut vain tuntuivat kääntyilevän itsekseen ja tarina imi mukaansa. Yhtäkkiä huomasinkin olevani täysin koukussa!

Haarukat. Veitset. Lusikat.

Tässä järjestyksessä.

Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä jotka arvostelevat toisia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittiönlaatikossa olevia ruokailuvälineitä millään muulla tavalla? Britt-Marie ei tuomitse ketään, ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään mitään eläimiä ole?

En ole vielä saanut luettua yhtäkään Mielensäpahoittajaa, mutta Britt-Marieen tutustuttuani se ei tunnu enää yhtään huonommalta ajatukselta. Kirja on hauska, hyvin kirjoitettu, tarina etenee jouhevasti ja se on juuri sopivan pituinen. Hahmot ovat uskottavia, juonenkäänteet yllättäviä ja aina silloin tällöin naureskelin lukiessani ääneen. Ehdotonta hyvän mielen lukemistoa!

Margaret Weis, Tracy Hickman - Lohikäärmeen luut

Weisin ja Hickmanin kirjoittaman Kuolemanportti-sarjan luettuani tartuin innoissani heidän kirjoittamaansa uuteen Lohikäärmelaivat-sarjaan. Sarja sijoittuu viikinkien ja lohikäärmeiden maailmaan, ensimmäisen osan takakansi tiivistää tarinan seuraavasti:

Nuori Skylan Ivorson on vindrasin päälliköiden päällikkö. Kansan muinaiset jumalat joutuvat pakoilemaan heitä voimakkaampia uusia jumalia. Jättiläiset ovat saaneet haltuunsa yhden kansan pyhimmistä esineistä, Vektanin käädyn, jota Skylan lähtee hakemaan takaisin lohikäärmelaivastonsa kanssa. Voivatko heidän jumalansa auttaa sotureita tässä vaarallisessa tehtävässä?

Sarjan ensimmäinen, vajaa viisisataasivuinen osa, esittelee tarinan henkilöt: itsekeskeisen ja ylpeän Skylanin, josta tulee kansansa päälliköiden päällikkö, hänen yhtä kiivasluoneisen lapsuudenystävänsä Aylaenin ja Garnin, joka on kolmikon harkitseva osapuoli.

Kirjasarjan ensimmäinen osa on melko tuskastuttavaa luettavaa, sillä sarjan päähenkilö Skylan on naiivi ja tyhmä uskoessaan toimivansa heimonsa parhaaksi antaessaan pettureiden johdattaa itsensä ja heimonsa tuhon partaalle. Useaa kohtausta lukiessa tekisi mieli laskea kirja käsistään ja huokailla ääneen toisen luottamusta vääriin ihmisiin. Tarinan edetessä ja Skylanin joutuessa kohtaamaan pelkonsa ja rajallisuutensa hän alkaa kuitenkin kasvaa ihmisenä. Maailma ei olekaan niin yksinkertainen paikka, kuin hän on aina luullut. Tarina johdattaa lukijansa Skylanin ja kumppaneiden kanssa uusiin, kiinnostaviin maailmoihin.