Margaret Weis, Tracy Hickman - Lohikäärmeen raivo

Lohikäärmelaivat-sarjan kolmas osa todistaa taas sen, minkä jo hyvin tiesinkin: ikinä ei pitäisi alkaa lukemaan sarjaa, jonka kaikkia osia ei ole vielä julkaistu.

Skylan ja Aylaen ystävineen pakenevat laivalla orjuudestaan mutta joutuvat uudelleen vangeiksi Ensimmäisen tyttären merenalaiseen kaupunkiin. Heidän on löydettävä kaikki lohikäärmeen henkiluut, mikä aiheuttaa uusia ongelmia. Jotta tehtävä onnistuisi on löydettävä uusia liittolaisia vaikka vanhojen verivihollisten joukosta. Myös petolliset Raegar ja Treia tavoittelevat henkiluita itselleen.

Lohikäärmeen raivo (2012, suom. Mika Renvall) ei aivan lunasta niitä odotuksia, joita sarjan toinen osa heitti ilmoille. Kirja on myös jonkin verran edeltäjiään lyhyempi, minkä huomaa tapahtumien kehittelyssä ja taustoituksessa. Se intensiteetti, joka sarjan ensimmäisissä osissa oli, puuttuu. Tämä on todella sääli, sillä sarjan hahmoihin oli juuri tulossa syvyyttä, joka vielä ensimmäisessä osassa puuttui. Hahmojen teot ja päätökset tuntuvat ajoittain hieman liiankin yksioikoisilta, varsinkin Skylanin kohdalla muutos tuntuu jo häiritsevältä. Kiistatta sarjan heikoin osa, mutta en vielä heitä toivoani jatkon suhteen.

Terry Pratchett - Magian väri

Lukemiselle on jäänyt harmittavan vähän aikaa loppukevään ja alkukesän aikana. Game of Thronesin ensimmäinen osa on edelleen kesken, mutta välipalalukemisena on tullut nautittua taas yksi Pratchett. Tällä kertaa vuorossa oli Pratchettin ensimmäinen Kiekkomaailmaan sijoittuva tarina Magian väri (1983), josta kirjan takakansi kertoo seuraavaa:

Liikkeellä on äärettömän omalaatuinen retkue: täysin tumpelo velho, kirkasotsainen turisti, lohikäärme, matka-arkku joka kipittää kätevästi omilla jaloillaan... ja kaikki tämä jättiläismäisen kilpikonnan selässä.

Alkuasetelma on kieltämättä herkullinen. Pratchett on todella taitava luomaan "uskottavia" henkilöhahmoja ja kehittelemään mitä kummallisimpia juonenkäänteitä, mutta itselleni jäi lukemisen jälkeen melko sekava ja mitäänsanomaton jälkimaku. Vähemmistä aineksista olisi luultavasti syntynyt paljon jännittävämpi ja maittavampi keitos. Hahmot ovat jälleen herkullisia, mutta heitä on yksinkertaisesti liikaa, kuten tapahtumapaikkojakin. Olo lukiessa on kuin katsoisi päätöntä kohellusleffaa, eikä kohelluksen lopputulos oikeastaan jaksa edes kauheasti kiinnostaa.

Järjestyksessään seuraavat pari Kiekkomaailmaan sijoittuvaa teosta käsittelevät ymmärtääkseni ainakin osin samoja hahmoja, joten toivoa tarinan suhteen on vielä jäljellä. Täysin tumpeloksi velhoksi tituleeratun Rincewindin edesottamuksia voisin mielelläni seurata ainakin yhden tarinan verran lisää, jotta saisin selville sen ainoan loitsun merkityksen, joka hänen aivoissaan piileskelee. Se kun saattaa olla koko Kiekkomaailman kannalta hyvin merkittävä. Moderni eksoottisia elämyksiä metsästävä turisti keskiaikaa muistuttavassa velhojen, sankareiden ja lohikäärmeiden maailmassa luo puolestaan useita hersyvän hauskoja lukuhetkiä - ja joskus myös tarkkoja havaintoja Kiekkomaailmasta. Näin ei kuitenkaan ole valitsemassani tekstikappaleessa.

Kakskukka nousi varpaisilleen kuiskatakseen jotain.
"Sinä varmaan tiedätkin, mikä tämä on?"
Rincewind tuijotti laatikkoa. Yhdellä sivulla törrötti pyöreä lasisilmä ja laatikon takaosassa oli painike.
"En tarkalleen", hän sanoi.
"Se on laite, jolla pystyy tekemään nopeasti kuvia", Kakskukka sanoi. "Melko uusi keksintö. Olen aika ylpeä siitä, mutta en usko, että nämä herrasmiehet aivan - tarkoitan, että se voi ehkä - vähän pelottaa heitä? Voisitko selittää asian heille? Olen toki valmis maksamaan heidän kallisarvoisesta ajastaan."
"Hänellä on laatikko, jonka sisällä on kuvia piirtelevä demoni", Rincewind ilmoitti ykskantaan. "Tehkää niin kuin tämä mielipuoli tahtoo, niin saatte häneltä kultaa."