Yann Martel - Piin elämä

Yann Martelin englanninkielinen alkuteos Life of Pi ilmestyi 2001 ja siihen pohjautuva elokuva julkaistiin 2012. En ole nähnyt elokuvaa vielä, mutta kirjan luettuani se on ehkä pakko katsoa.

Kirjailija kertoo uskomattoman tarinan, joka ei millään voi olla totta, mutta johon lukija haluaa uskoa yhtä lujasti kuin maahan jalkojensa alla. Tarina on kirjoitettu osin omaelämäkerran muotoon, jota ajoittain halkoo tarinan muistiin kirjoittavan kirjailijan sivuhuomautukset.

Intialaispoika Pii elää rauhallista elämää kotimaassaan perheensä kanssa, kunnes perhe päättää muuttaa paremman tulevaisuuden toivossa Kanadaan. Perheen isä myy omistamansa eläintarhan ja seikkailu voi alkaa. Matka on tarkoitus taittaa rahtilaivalla, jossa matkustaa myös osa perheen omistamista eläimistä, jotka on tarkoitus myydä Kanadassa paikallisiin eläintarhoihin. Laiva uppoaa onnettomuuden seurauksena, ja ainoat selviytyjät pelastautuvat yhteen pelastusveneeseen. Piin seuraan liittyy jalkansa veneeseen hypätessään murtanut seepra, hyeena ja bengalintiikeri.

En ole pitkään aikaan lukenut näin mukaansa tempaavaa kirjaa. Kirjailijan maalaileva tyyli tuntui alkuun hieman raskaslukuiselta, mutta kun siihen tottui en meinannut saada laskettua kirjaa kädestäni. Tarina on yhtä aikaa täysin käsittämätön ja täysin mahdollinen. Selviytyjien eloonjäämiskamppailu saa lukijan sekä itkemään, voimaan pahoin että nauramaan ääneen.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.

Margaret Weis, Tracy Hickman - Lohikäärmeen salaisuus

Lohikäärmelaivat-sarjan toinen osa koukuttaa lukijansa tehokkaasti seuraamaan Skylanin ja hänen heimolaistensa selviytymistä vieraalla maaperällä.

Vanhat jumalat ovat alakynnessä uusia jumalia vastaan. Vain Vektian lohikäärmeiden viisi henkiluuta voisivat auttaa. Niiden sijaintia eivät tiedä edes jumalat itse. Uuden jumalan Aelonin palvojat eivät pysty vakiinnuttamaan valtaansa ilman näitä luita.

Petturi Raegar on päässyt Aelonin soturipapiksi Sinariaan, minne torgunin jäljelle jääneet soturit ja pappissisarukset Aylaen ja Treia ovat joutuneet orjiksi. Pois pääsy sieltä ei ole helppoa ja he tarvitsevat liittolaisia, joita löytyy yllättäviltä tahoilta.

Skylanin heimolaiset ovat kääntäneet hänelle orjuudessa selkänsä, hänen paras ystävänsä on kuollut eikä hänellä tunnu olevan vaikeasta tilanteestaan ulospääsyä: sotureiden laiva on rikkoutunut ja he ovat vangittuina sisämaassa kaupungissa, jossa on enemmän asukkaita kuin heidän ja heidän heimoveljiensä kansoissa yhteensä. Soturit alistetaan taistelemaan paikallisessa näytöstaistelussa, jolla viihdytetään kaupungin asukkaita.

Ihmisten käymä taistelu maan päällä limittyy yhteen jumalten käymään taisteluun heidän omassa maailmassaan kiehtovalla tavalla.

Margaret Weis, Tracy Hickman - Lohikäärmeen luut

Weisin ja Hickmanin kirjoittaman Kuolemanportti-sarjan luettuani tartuin innoissani heidän kirjoittamaansa uuteen Lohikäärmelaivat-sarjaan. Sarja sijoittuu viikinkien ja lohikäärmeiden maailmaan, ensimmäisen osan takakansi tiivistää tarinan seuraavasti:

Nuori Skylan Ivorson on vindrasin päälliköiden päällikkö. Kansan muinaiset jumalat joutuvat pakoilemaan heitä voimakkaampia uusia jumalia. Jättiläiset ovat saaneet haltuunsa yhden kansan pyhimmistä esineistä, Vektanin käädyn, jota Skylan lähtee hakemaan takaisin lohikäärmelaivastonsa kanssa. Voivatko heidän jumalansa auttaa sotureita tässä vaarallisessa tehtävässä?

Sarjan ensimmäinen, vajaa viisisataasivuinen osa, esittelee tarinan henkilöt: itsekeskeisen ja ylpeän Skylanin, josta tulee kansansa päälliköiden päällikkö, hänen yhtä kiivasluoneisen lapsuudenystävänsä Aylaenin ja Garnin, joka on kolmikon harkitseva osapuoli.

Kirjasarjan ensimmäinen osa on melko tuskastuttavaa luettavaa, sillä sarjan päähenkilö Skylan on naiivi ja tyhmä uskoessaan toimivansa heimonsa parhaaksi antaessaan pettureiden johdattaa itsensä ja heimonsa tuhon partaalle. Useaa kohtausta lukiessa tekisi mieli laskea kirja käsistään ja huokailla ääneen toisen luottamusta vääriin ihmisiin. Tarinan edetessä ja Skylanin joutuessa kohtaamaan pelkonsa ja rajallisuutensa hän alkaa kuitenkin kasvaa ihmisenä. Maailma ei olekaan niin yksinkertainen paikka, kuin hän on aina luullut. Tarina johdattaa lukijansa Skylanin ja kumppaneiden kanssa uusiin, kiinnostaviin maailmoihin.

Alexander McCall Smith - Naisten etsivätoimisto nro 1. Mma Ramotswe tutkii

Ystäväni suositteli minulle Mma Ramotsween tutustumista jo pitkän aikaa sitten, mutta mukamas en oikein jaksanut hänestä kiinnostua. Kesäkuussa kävin toisen ystäväni kanssa kirjastossa, ja hän suositteli afrikkalaisen naisen perustamaan etsivätoimistoon tutustumista myös. Minäpä sitten lainasin kirjan, ja jokunen viikko sitten sain siihen vihdoin tartuttua. Ja liityin myös Mma Ramotswen ystävien joukkoon!

Mma Precious Ramotswe on elämäniloinen, rehevä ja sisukas nainen. Isältään perimänsä karjan myynnistä saaduilla rahoilla hän perustaa Botswanan ensimmäisen ja ainoan etsivätoimiston. Kuuluisa neiti Marple esikuvanaan tämä älykäs ja lämminsydäminen rouva ratkoo arkisia rikoksia. Aseinaan hänellä on pieni valkoinen pakettiauto, Botswanan Sihteeriopistossa loppututkinnon suorittanut Mma Makutsi, rauhallinen harkinta ja lukuisat kupilliset rooibos-teetä. Mma Ramotswen elämäntarinaa seuratessa tulevat tutuiksi myös Botswanan lähihistoria ja maan omanarvontuntoiset asukkaat.

Kirja sisältää useita lyhyitä etsivätoimiston tapauksia mutta keskittyy enemmän kuvaamaan päähenkilön omaa elämää mysteerien ratkaisun ohessa. Teos on hyvin kirjoitettu ja suomennos sujuvaa luettavaa. Kappaleet ovat melko lyhyitä, mikä tekee kirjasta oivaa bussiluettavaa, mutta Mma Ramotswen seurassa voisi helposti viettää vaikka koko illan! Arkinen elämä Botswanassa tulee myös lukijalle tutuksi.

Terry Pratchett - Aikavaras

Aikavaras  on taas vaihteeksi Pratchettia terävimmillään. Alkuperäisteos Thief of Time on julkaistu vuonna 2001.

Aika on asia, jota pitää hallita, senhän tietää lapsikin. Kiekkomaailmassa aikaa hallitsevat historiamunkit, jotka ottavat sitä talteen paikoista, joissa aikaa ei liiemmälti tarvita, kuten merenpohjat, ja pumppaavat sitä paikkoihin, joissa aikaa ei ole koskaan tarpeeksi, kuten suurkaupungit. Mutta nyt historiamunkit huomaavat, että joku muukin puuttuu ajan kulkuun huolestuttavalla tavalla, ja jäljet johtavat Ankh-Morporkiin...

Kirjan keskiössä on kaksi historiamunkkia, joiden veljeskunnan Pratchett on sarjan aiemmissa osissa tullut maininneeksi siellä ja täällä. Tarina pysyy hyvin kasassa, henkilöhahmojen määrä on maltillinen ja lukijaa oikeasti kiinnostaa, mihin tämä kaikki nyt oikein mahtaakaan johtaa. Loppuratkaisu tuli yllätyksenä. Kirjassa parodioidaan mm. hongkongilaisia kung fu -elokuvia ja hektistä nykyihmistä. Suosittelen.

Terry Pratchett - Muks!

Tartuin taas vaihteeksi Terry Pratchettiin, kun hänen tuotantoaan lähikirjaston hyllyiltä löytyy. Yritin kyllä viime käynnillä ihan tosissani tarttua johonkin muuhun, mutta en mukamas löytänyt mitään houkuttelevampaa vaihtoehtoa. Alkuperäisteos Thud! on julkaistu vuonna 2005 eli kyseessä on Pratchettin tapauksessa tuoreehko julkaisu.

Sam Vimesilla on taas huolia. Koomin laakson taistelun muistopäivä lähestyy, ja sitä mukaa kasvavat kääpiöiden ja peikkojen väliset jännitteet. Asiat mutkistuvat, kun vuorilta tulleet vanhoilliset perinnekääpiöt alkavat salaperäisten kaivostöidensä ohessa harjoittaa kansankiihotusta ja pitää vihapuheita peikkoja vastaan. Sitten yksi näistä arvojohtajista murhataan, ruumiin viereltä löytyy peikkonuija ja soppa on valmis kiehumaan yli. Näyttää siltä, että seuraava Koomin laakson taistelu käydään Ankh-Morporkin keskustassa...

Omasta mielestäni Muks! ei ole aivan terävintä Pratchettia, vaikka juoni tihentyy loppua kohden mukavasti ja monipuoliset hahmot ovat sinänsä kiinnostavia ja hauskoja. Tarinan tempo on myös vauhdikas, kaikkea sattuu ja tapahtuu hahmojen tahdosta tai siitä huolimatta. Omassa takaraivossani kummitteli kirjaa aloittaessani kuitenkin vielä edellinen loistava Pratchett, Posti kulkee, enkä heti ollut erottaa tämän tarinan päähenkilöä, poliisipäällikkö Sam Vimesia, postimestari/huijari Tahmee von Lipwigistä. Palasin mielikuvissani koko ajan Tahmeeseen, enkä ollut oikein sujut Sam Vimesin kanssa. Loppua kohden aloin kuitenkin saada hänestäkin paremman otteen.

Pratchettin vahvuus on yleensä henkilökuvauksessa: hahmot eivät ole koskaan yksioikoisia sankareita tai pahiksia, vaan heissä on "syvyyttä", jos sellaista sanaa Pratchettin yhteydessä edes voi käyttää. Yksi kirjan teemoista onkin poliisipäällikkö Vimesin tasapainoilu työn ja isyyden välillä. Jotain jää kuitenkin uupumaan, sillä mielestäni kirjan heikko kohta on juuri päähenkilön kuvauksessa. Tarinankerronta itsessään on tuttua Pratchettia, mutta omaan top kymppiini tämä teos ei yllä.

Margaret Weis, Tracy Hickman - Matka tyhjiöön

Weisin ja Hickmanin Kaikkeuden kivi -trilogian toinen osa oli niin koukuttava, että sen seuraaja oli saatava käsiin heti. Alkuperäisteos Journey into the Void on julkaistu vuonna 2003.

On kulunut jo kaksisataa vuotta siitä kun paha prinssi Dagnarus nousi tyhjiön lordiksi tyhjiömagian avulla. Kukistettuan kuningaskunnan toisensa jälkeen hän havittelee omakseen Uutta Vinnengaelia ja ennen muuta jo kauan himoitsemaansa Kaikkeuden kiveä. Kun taistelu Kaikkeuden kivestä kiihtyy, sen puolustajien täytyy uhmata Tyhjiön kauhistavaa pimeän mahtia.

Matka tyhjiöön, trilogian kolmas osa, sitoo Kaikkeuden kiven kanssa tekemisiin joutuneiden kohtalot yhteen. Heistä jokainen joutuu kamppailemaan vrykylejä vastaan - ja urheimmat puolustamaan Kaikkeuden kiveä oman henkensä kustannuksella.

Trilogian päätösosa oli vahvan kakkososan jälkeen pettymys. Tarina tuntui jymähtäneen paikalleen ja koko kirja tuntui yhdeltä suvantovaiheelta loppuratkaisua lähestyttäessä. Hahmojen väliset jännitteetkin tuntuivat melko keinotekoisilta eivätkä kaikki heidän tekemänsä ratkaisut tuntuneet aina loogisilta.

Sarja ei kuulu Weisin ja Hickmanin parhaimmistoon, mutta on toki tutustumisen arvoinen. Sainhan minäkin kaikki kolme osaa luettua, vaikka niistä kahta niin kovin olen parjannut.