tiistai 17. huhtikuuta 2018

Tuomainen, Antti - Palm Beach Finland

Vaihteeksi hieman tuoreempaa kirjallisuutta.

Keskusrikospoliisin peitetoimintayksikön ykkösnyrkki Jan Nyman määrätään tutkimaan pienessä merenrantakaupungissa sattunutta outoa kuolemantapausta. Nyman saapuu eriskummallisen lomakylän hallitsemaan uinuvaan kaupunkiin tehtävänään selvittää mitä tapahtui, hinnalla millä hyvänsä.

Kirja on julkaistu vuonna 2017 enkä ole lukenut Tuomaiselta aiemmin mitään muuta. Tämän perusteella ehkä voisin niin kuitenkin tehdä. Tämä kirja tuli luettua parissa päivässä joten ei se ihan huonokaan voinut olla. Oli aika virkistävää lukea hauska dekkari.