Vala, Vera - Kosto ikuisessa kaupungissa

Selektiivisestä amnesiasta kärsivän yksityisetsivä Arianna de Belliksen menneisyys alkaa paljastua sarjan toisessa osassa. Valan kirjoitustyyli sekoittaa ihan onnistuneesti elementtejä kioskikirjallisuudesta, dekkareista ja jopa matkailuoppaista. Kirjojen lopussa oleva koukku jättää lukijan odottamaan jännityksellä tulevaa.

Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka epäilee sisarpuolensa olevan vaarassa. Kun Laura löytyy kuolleena, Arianna potee syyllisyyttä ja alkaa selvittää tapausta, vaikka Lucarelli kieltää. Laura oli sisarensa vastakohta: hymyilevä ja herkkä assyriologian professori. Hän oli myös ympäristöaktivisti ja kuului Italian ja Ranskan välistä luotijunaratatunnelia vastustavaan liikkeeseen.

Puhuttaessaan Lauran kollegoita yliopistolla Arianna huomaa pian tiiviin yhteisön jännitteet. Pinnan alla hiertävät kateus, kostonhimo ja salatut halut. Selvittäessään Lauran yhteyksiä anarkistipiireihin Arianna pääsee myös pahamaineisen, jalkaansa ontuvan Marcon jäljille. Arianna joutuu keskelle vaarallista tapahtumaketjua, sillä kovilla panoksilla pelaava Marco suunnittelee jotain arvaamatonta.

Tarina ei tempaa mukaansa ihan yhtä intensiivisesti kuin sarjan ensimmäinen osa, jonka luin äskettäin, mutta pitää otteessaan riittävän hyvin. Juonen edetessä kirjan viimeiset sata sivua tulikin sitten ahmittua ja kolmas osa on jo lainattu...

Gaiman, Neil - Tähtisumua

Ettei menisi pelkästään dekkareiden lukemiseksi tartuin kirjastossa taas vaihteeksi yhteen Neil Gaimanin teokseen. Eikä ollut virhe tälläkään kertaa, lukukokemus oli aivan mahtava!

Englannin maaseudulla uinuvaa kylää ympäröi Muuri, joka estää pääsyn toisella puolella sijaitsevaan haltijoiden maahan. Erään harvinaisen lemmenyön tuloksena syntyy kuitenkin Tristran Thorn, keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika. Tristranin kohtalona on rakastua kylän etäiseen ja kylmään kaunottareen, jonka sydämen voittaakseen hänen on noudettava haltijoiden maasta taivaalta pudonnut tähti.

Gaimanin kertoo mukaansa tempaavan sadun aikuisille, jota on ahmittava heti ensimmäiseltä sivulta. Vain hieman reilussa kahdessasadassa sivussa nivoutuvat onnistuneesti yhteen yhden haltiasuvun kohtalo ja nuoren miehen kasvukertomus. Juoni on yllättävä ja hahmot kiinnostavia. Lämpimästi suositeltavan arvoinen lukukokemus!

Verdon, John - Numeropeli

Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, en ole juuri lukenut dekkareita sitten nuoruusvuosien. Monet ystäväni ovat kuitenkin vannoutuneita dekkareiden ystäviä, ja tästäkin lukukokemuksesta on kiittäminen ystävää. Kyseessä on John Verdonin esikoisteos vuodelta 2010.

Uskotko kohtaloon? Minä uskon, sillä luulin, etten näkisi sinua koskaan enää - ja sitten eräänä päivänä olitkin siinä. Muistin kaiken: Miltä kuulostat, miten liikut ja varsinkin miten ajattelet. Jos sinua kehotettaisiin ajattelemaan jotain lukua, tiedän, mitä lukua ajattelisit. Etkö usko? Todistan sinulle asian. Ajattele jotain lukua alta tuhannen, ensimmäistä, joka juolahtaa mieleesi. Kuvittele luku mielessäsi. Nyt näet, kuinka hyvin tunnen salaisuutesi. Avaa pieni kirjekuori.

Dave Gurney on vastikään murharyhmästä eläköitynyt poliisi, jota vanha collegetuttu pyytää avuksi alkaessaan saada mystisiä ja uhkaavia viestejä. Tarina tempaa mukaansa ja tempo kiihtyy loppua kohden niin kiihkeäksi, ettei kirjaa meinaa malttaa käsistään laskea. Mysteeri pitää otteessaan loppuun asti ja henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja uskottavia. Tykkäsin!

Vala, Vera - Kuolema sypressin varjossa

Olen alkanut vaivihkaa laajentamaan lukemaani kirjallisuutta fantasiasta muihinkin tyylisuuntiin. Nyt päätin lähestyä varovasti dekkareiden maailmaa. Nuorena plikkana luin paljon Robin Cookia ja jonkin verran Stephen Kingiä mutta niiden jälkeen en ole juuri dekkareihin tai trillereihin koskenut.

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa oli ystävän suositus. Hänen luonnehdintansa mukaan kirja sisältää "kauniita naisia, komeita miehiä, hiusten merkityksellistä hulmauttelua mutta myös hyvän juonen ja tarinan lopussa koukun". Luonnehdinta piti paikkansa: jahka pääsin alun yli ja kirjoittajan tyyliin sisään, tarina tempaisi mukaansa.

Etsivätoimiston osakas Arianna de Bellis elää ylellistä mutta yksinäistä elämää Roomassa. Nuori italialais-suomalainen leski on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt ratkomaan rikoksia. Tolfan pikkukylässä on surmattu vaalea amerikkalaiskaunotar. Lily Montgomery pani eläessään kylän miesten päät pyörälle, ja Arianna huomaa pian, että viettelijättäreksi leimatulla naisella on riittänyt vihamiehiä. Lilyn lanko, Realen hotellisuvun hurmuri Luciano pyytää Ariannaa etsimään murhaajan. Jäljittäessään kylmäveristä tappajaa Arianna huomaa, että Tolfan kylä kuhisee kateutta, menetettyä rakkautta jo kostonjanoa. Tutkimusten edetessä ja salaisuuksien paljastuessa Arianna saa huomata joutuneensa seuraavaksi tappolistalle.

Teos pohjustaa hyvin sarjan alkua olematta kuitenkaan liian yksiselitteisesti "sarjan ensimmäinen osa". Helmikuun alun loskakeleissa Valan maalailemat kuvat Tolfan maaseudusta ovat enemmän kuin tervetulleita, eikä tarinakaan ole murhasta huolimatta liian synkkä. Kirja on hyvää bussilukemistoa, mutta tarina kestää lukemisen yhdeltä istumaltakin. Tykkäsin!

Backman, Fredrik - Britt-Marie kävi täällä

Kun aloin lukea tätä kirjaa en ollut aivan varma, pidänkö siitä vai en. Tästä huolimatta sivut vain tuntuivat kääntyilevän itsekseen ja tarina imi mukaansa. Yhtäkkiä huomasinkin olevani täysin koukussa!

Haarukat. Veitset. Lusikat.

Tässä järjestyksessä.

Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä jotka arvostelevat toisia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittiönlaatikossa olevia ruokailuvälineitä millään muulla tavalla? Britt-Marie ei tuomitse ketään, ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään mitään eläimiä ole?

En ole vielä saanut luettua yhtäkään Mielensäpahoittajaa, mutta Britt-Marieen tutustuttuani se ei tunnu enää yhtään huonommalta ajatukselta. Kirja on hauska, hyvin kirjoitettu, tarina etenee jouhevasti ja se on juuri sopivan pituinen. Hahmot ovat uskottavia, juonenkäänteet yllättäviä ja aina silloin tällöin naureskelin lukiessani ääneen. Ehdotonta hyvän mielen lukemistoa!

Gaiman, Neil - Unohdetut jumalat ja Hämähäkkijumala

Luin vastikään Gaimanin teoksen Unohdetut jumalat ja kun aloin kirjoittaa siitä postausta, huomasin, etten ollut kirjoittanut sitä vielä aiemmin syksyllä lukemastani Gaimanin teoksesta Hämähäkkijumala. On tullut aika korjata tämä vääryys.

Luin Gaimanin samoja teemoja käsittelevät teokset hieman nurinkurisessa järjestyksessä. Hämähäkkijumala (Anansi Boys, 2005, suomennos 2009) on tarina Paksusta Charliesta, joka ei oikeastaan ole paksu, mutta hänen isänsä kerran lausuma lempinimi ei ota kuluakseen pois. Eräänä päivänä rauhallista elämää halajavan Charlien ovelle ilmestyy muukalainen, joka väittää olevansa hänen veljensä. Kuinka ollakaan, Charlien veljeä ei kummemmin kiinnosta rauhallisen elämän viettäminen. Tarinan edetessä Charlielle selviää, ettei hänen isänsä ollutkaan se, joka Charlie kuvitteli hänen olevan, vaan itse Hämähäkkijumala.

Tarina oli täynnä mielenkiintoisia hahmoja, eriskummallisia tapahtumia ja juonenkäänteitä ja siihen uppoutui helposti. Gaiman onnistuu luomaan maailman, jossa todellisuus ja fantasia paiskaavat onnistuneesti kättä.

Unohdetut jumalat (American Gods, 2001, suomennos 2002) povaa tavallaan alkua Hämähäkkijumalalle. Mies nimeltä Shadow vapautuu vankilasta samalla kun kuulee vaimonsa kuolleen auto-onnettomuudessa. Matkalla hautajaisiin hän törmää mieheen, joka haluaa palkata hänet epämääräisiin hämärähommiin ja lopulta onnistuukin aikeissaan. Shadown maailmaan alkaa ilmaantua hyviksiä ja pahiksia, joita hän ei aiemmin uskonut olevan olemassakaan.

Tarinassa on suuria teemoja ja sen kertominen vie useammat sata sivua. Kokonaisuus ei mielestäni aivan yllä Hämähäkkijumalan tasolle, vaikka kerronta onkin sujuvaa ja hahmot mielenkiintoisia. Gaimania tulee luettua jatkossakin.

Cathy Kelly - Mehiläiskuningatar

Marraskuun harmaudessa ei tee mieli lukea mitään kovin masentavaa tai liikaa harmaita aivosoluja rasittavaa. Aloin jo lukea Orhan Pamukia, mutta koska lukeminen alkoi rajoittua muutamaan sivuun kerrallaan niin vaihdoin kirjan lennosta uuteen Cathy Kellyyn.

Lilly Maguiren myönteinen elämänasenne huokuu ystävyyttä kaikkia kohtaan. Miehen kuoleman jälkeen hänen maailmaansa on kuitenkin jäänyt tyhjä kohta. Kun käy yllättäen ilmi, että lapsena adoptoidulla Lilliellä on Seth-niminen velipuoli, Lillien aikuiset lapset kannustavat äitiään matkustamaan Irlantiin etsimään juuriaan. Niin tämä saapuu Redstonen idylliseen pikkukaupunkiin ensimmäistä kertaa.

Redstoneen tulee myös nuori lankakaupan pitäjä Peggy, jota menneisyys estää asettumasta aloilleen. Sethin vaimo Francesca puolestaan taistelee selviytyäkseen perheen elättäjän roolissa miehen jouduttua työttömäksi. Aurinkoinen Lillie onkin Redstoneen tervetulleempi vieras kuin hän osaa aavistaa. Elämänviisaus ja lämpö ovat lempeitä lääkkeitä, joita tarvitaan, jotta pikkukaupungin ihmisten pelot ja pettymykset voivat muuttua toteutuviksi unelmiksi ja luottamukseksi tulevaisuuteen.

Yhden Kellyn kirjan lukeneena osasin varautua suureen määrään henkilöhahmoja, joiden tarinoita kuljetetaan eteenpäin vuorotellen, ja lopulta kaikki langanpäät punoutuvat saumattomasti yhteen. Tässäkin kirjassa on yli viisisataa sivua, mutta tarina olisi mielestäni ansainnut vielä sata sivua lisää kehittelyaikaa. Nyt loppu tuli vastaan hieman töksähtäen ja asiat menivät hieman liiankin jouhevasti. Tarina hoiti kuitenkin tehtävänsä: mieli pysyi marraskuun harmaudessa virkeänä ja tarina on mukaansatempaava.