Swann, Leonie - Ihmissutta ken pelkäisi

Olen lukenut Leonie Swannin tätä tarinaa edeltävän Murha laitumella -romaanin joskus vuosia sitten alkuperäiskielellä saksaksi. Teos oli hauska, raikas (en ollut aiemmin lukenut kirjaa lampaan näkökulmasta kirjoitettuna) ja mukaansatempaava. Kirjastossa törmäsin kertomuksen jatko-osaan, jossa aiemmasta teoksesta tuttu lammaskatras alkaa selvittämään toista mysteeriä.

Glennkillin irkkulampaat pääsevät paimenensa, lampuri Rebeccan johdolla Euroopan-matkalle. Tarkemmin sanottuna Ranskaan napsimaan ruohoa tummanpuhuvan linnan laitumelle. Viereisessä aitauksessa keppostelevat pähkähullut vuohet suostuvat onneksi tulkkaamaan paikallisten ihmisten outoa kurnutusta.

Lampaat täyttää pelko, sillä metsässä riehuva peto on kammottavasti raadellut kauriita. Huhut ihmissudesta voimistuvat, kun poliisi löytää linnan yleismiehen hopealuodilla ammuttuna. Myös Rebecca joutuu epäilysten kohteeksi, ja älykkölammas neiti Maple alkaa selvittää tapausta omalakisella logiikallaan. Visusti lampaat uskovat, että tarot-korttien popsimisesta on apua.

Kuka tai mikä on ihmissusi? Metsään karannut lammasko on sen seuraava uhri? Vai lammastaan etsivä Rebecca? Vai koko lauma? Vai onko kaikki vain laiduntajien vuolaana virtaavan mielikuvituksen tuotetta?

Rempseä kerronta ja lampaiden maailma tempaa mukaansa, mutta siitä huolimatta aina välillä tarina jää junnaamaan paikoilleen. Loppu povaa jatkoa lammaskatraan seikkailuille ja, kun se jonain päivänä tulee kirjastossa vastaan, saatan hyvin tarttua siihenkin.

Vala, Vera - Kosto ikuisessa kaupungissa

Selektiivisestä amnesiasta kärsivän yksityisetsivä Arianna de Belliksen menneisyys alkaa paljastua sarjan toisessa osassa. Valan kirjoitustyyli sekoittaa ihan onnistuneesti elementtejä kioskikirjallisuudesta, dekkareista ja jopa matkailuoppaista. Kirjojen lopussa oleva koukku jättää lukijan odottamaan jännityksellä tulevaa.

Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka epäilee sisarpuolensa olevan vaarassa. Kun Laura löytyy kuolleena, Arianna potee syyllisyyttä ja alkaa selvittää tapausta, vaikka Lucarelli kieltää. Laura oli sisarensa vastakohta: hymyilevä ja herkkä assyriologian professori. Hän oli myös ympäristöaktivisti ja kuului Italian ja Ranskan välistä luotijunaratatunnelia vastustavaan liikkeeseen.

Puhuttaessaan Lauran kollegoita yliopistolla Arianna huomaa pian tiiviin yhteisön jännitteet. Pinnan alla hiertävät kateus, kostonhimo ja salatut halut. Selvittäessään Lauran yhteyksiä anarkistipiireihin Arianna pääsee myös pahamaineisen, jalkaansa ontuvan Marcon jäljille. Arianna joutuu keskelle vaarallista tapahtumaketjua, sillä kovilla panoksilla pelaava Marco suunnittelee jotain arvaamatonta.

Tarina ei tempaa mukaansa ihan yhtä intensiivisesti kuin sarjan ensimmäinen osa, jonka luin äskettäin, mutta pitää otteessaan riittävän hyvin. Juonen edetessä kirjan viimeiset sata sivua tulikin sitten ahmittua ja kolmas osa on jo lainattu...

Gaiman, Neil - Tähtisumua

Ettei menisi pelkästään dekkareiden lukemiseksi tartuin kirjastossa taas vaihteeksi yhteen Neil Gaimanin teokseen. Eikä ollut virhe tälläkään kertaa, lukukokemus oli aivan mahtava!

Englannin maaseudulla uinuvaa kylää ympäröi Muuri, joka estää pääsyn toisella puolella sijaitsevaan haltijoiden maahan. Erään harvinaisen lemmenyön tuloksena syntyy kuitenkin Tristran Thorn, keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika. Tristranin kohtalona on rakastua kylän etäiseen ja kylmään kaunottareen, jonka sydämen voittaakseen hänen on noudettava haltijoiden maasta taivaalta pudonnut tähti.

Gaimanin kertoo mukaansa tempaavan sadun aikuisille, jota on ahmittava heti ensimmäiseltä sivulta. Vain hieman reilussa kahdessasadassa sivussa nivoutuvat onnistuneesti yhteen yhden haltiasuvun kohtalo ja nuoren miehen kasvukertomus. Juoni on yllättävä ja hahmot kiinnostavia. Lämpimästi suositeltavan arvoinen lukukokemus!

Verdon, John - Numeropeli

Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, en ole juuri lukenut dekkareita sitten nuoruusvuosien. Monet ystäväni ovat kuitenkin vannoutuneita dekkareiden ystäviä, ja tästäkin lukukokemuksesta on kiittäminen ystävää. Kyseessä on John Verdonin esikoisteos vuodelta 2010.

Uskotko kohtaloon? Minä uskon, sillä luulin, etten näkisi sinua koskaan enää - ja sitten eräänä päivänä olitkin siinä. Muistin kaiken: Miltä kuulostat, miten liikut ja varsinkin miten ajattelet. Jos sinua kehotettaisiin ajattelemaan jotain lukua, tiedän, mitä lukua ajattelisit. Etkö usko? Todistan sinulle asian. Ajattele jotain lukua alta tuhannen, ensimmäistä, joka juolahtaa mieleesi. Kuvittele luku mielessäsi. Nyt näet, kuinka hyvin tunnen salaisuutesi. Avaa pieni kirjekuori.

Dave Gurney on vastikään murharyhmästä eläköitynyt poliisi, jota vanha collegetuttu pyytää avuksi alkaessaan saada mystisiä ja uhkaavia viestejä. Tarina tempaa mukaansa ja tempo kiihtyy loppua kohden niin kiihkeäksi, ettei kirjaa meinaa malttaa käsistään laskea. Mysteeri pitää otteessaan loppuun asti ja henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja uskottavia. Tykkäsin!

Vala, Vera - Kuolema sypressin varjossa

Olen alkanut vaivihkaa laajentamaan lukemaani kirjallisuutta fantasiasta muihinkin tyylisuuntiin. Nyt päätin lähestyä varovasti dekkareiden maailmaa. Nuorena plikkana luin paljon Robin Cookia ja jonkin verran Stephen Kingiä mutta niiden jälkeen en ole juuri dekkareihin tai trillereihin koskenut.

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa oli ystävän suositus. Hänen luonnehdintansa mukaan kirja sisältää "kauniita naisia, komeita miehiä, hiusten merkityksellistä hulmauttelua mutta myös hyvän juonen ja tarinan lopussa koukun". Luonnehdinta piti paikkansa: jahka pääsin alun yli ja kirjoittajan tyyliin sisään, tarina tempaisi mukaansa.

Etsivätoimiston osakas Arianna de Bellis elää ylellistä mutta yksinäistä elämää Roomassa. Nuori italialais-suomalainen leski on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt ratkomaan rikoksia. Tolfan pikkukylässä on surmattu vaalea amerikkalaiskaunotar. Lily Montgomery pani eläessään kylän miesten päät pyörälle, ja Arianna huomaa pian, että viettelijättäreksi leimatulla naisella on riittänyt vihamiehiä. Lilyn lanko, Realen hotellisuvun hurmuri Luciano pyytää Ariannaa etsimään murhaajan. Jäljittäessään kylmäveristä tappajaa Arianna huomaa, että Tolfan kylä kuhisee kateutta, menetettyä rakkautta jo kostonjanoa. Tutkimusten edetessä ja salaisuuksien paljastuessa Arianna saa huomata joutuneensa seuraavaksi tappolistalle.

Teos pohjustaa hyvin sarjan alkua olematta kuitenkaan liian yksiselitteisesti "sarjan ensimmäinen osa". Helmikuun alun loskakeleissa Valan maalailemat kuvat Tolfan maaseudusta ovat enemmän kuin tervetulleita, eikä tarinakaan ole murhasta huolimatta liian synkkä. Kirja on hyvää bussilukemistoa, mutta tarina kestää lukemisen yhdeltä istumaltakin. Tykkäsin!

Backman, Fredrik - Britt-Marie kävi täällä

Kun aloin lukea tätä kirjaa en ollut aivan varma, pidänkö siitä vai en. Tästä huolimatta sivut vain tuntuivat kääntyilevän itsekseen ja tarina imi mukaansa. Yhtäkkiä huomasinkin olevani täysin koukussa!

Haarukat. Veitset. Lusikat.

Tässä järjestyksessä.

Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä jotka arvostelevat toisia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittiönlaatikossa olevia ruokailuvälineitä millään muulla tavalla? Britt-Marie ei tuomitse ketään, ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään mitään eläimiä ole?

En ole vielä saanut luettua yhtäkään Mielensäpahoittajaa, mutta Britt-Marieen tutustuttuani se ei tunnu enää yhtään huonommalta ajatukselta. Kirja on hauska, hyvin kirjoitettu, tarina etenee jouhevasti ja se on juuri sopivan pituinen. Hahmot ovat uskottavia, juonenkäänteet yllättäviä ja aina silloin tällöin naureskelin lukiessani ääneen. Ehdotonta hyvän mielen lukemistoa!

Gaiman, Neil - Unohdetut jumalat ja Hämähäkkijumala

Luin vastikään Gaimanin teoksen Unohdetut jumalat ja kun aloin kirjoittaa siitä postausta, huomasin, etten ollut kirjoittanut sitä vielä aiemmin syksyllä lukemastani Gaimanin teoksesta Hämähäkkijumala. On tullut aika korjata tämä vääryys.

Luin Gaimanin samoja teemoja käsittelevät teokset hieman nurinkurisessa järjestyksessä. Hämähäkkijumala (Anansi Boys, 2005, suomennos 2009) on tarina Paksusta Charliesta, joka ei oikeastaan ole paksu, mutta hänen isänsä kerran lausuma lempinimi ei ota kuluakseen pois. Eräänä päivänä rauhallista elämää halajavan Charlien ovelle ilmestyy muukalainen, joka väittää olevansa hänen veljensä. Kuinka ollakaan, Charlien veljeä ei kummemmin kiinnosta rauhallisen elämän viettäminen. Tarinan edetessä Charlielle selviää, ettei hänen isänsä ollutkaan se, joka Charlie kuvitteli hänen olevan, vaan itse Hämähäkkijumala.

Tarina oli täynnä mielenkiintoisia hahmoja, eriskummallisia tapahtumia ja juonenkäänteitä ja siihen uppoutui helposti. Gaiman onnistuu luomaan maailman, jossa todellisuus ja fantasia paiskaavat onnistuneesti kättä.

Unohdetut jumalat (American Gods, 2001, suomennos 2002) povaa tavallaan alkua Hämähäkkijumalalle. Mies nimeltä Shadow vapautuu vankilasta samalla kun kuulee vaimonsa kuolleen auto-onnettomuudessa. Matkalla hautajaisiin hän törmää mieheen, joka haluaa palkata hänet epämääräisiin hämärähommiin ja lopulta onnistuukin aikeissaan. Shadown maailmaan alkaa ilmaantua hyviksiä ja pahiksia, joita hän ei aiemmin uskonut olevan olemassakaan.

Tarinassa on suuria teemoja ja sen kertominen vie useammat sata sivua. Kokonaisuus ei mielestäni aivan yllä Hämähäkkijumalan tasolle, vaikka kerronta onkin sujuvaa ja hahmot mielenkiintoisia. Gaimania tulee luettua jatkossakin.